tiistai 22. lokakuuta 2013

Lomailua ja Valmennuksia!

Loman alkajaisiksi auton nokka kohti etelää ja viikon loma voineen alkaa. Auto toki pysähtyi jo 250km päähän Ouluun. Siellä sitä viikonloppu tallusteltiin ja oleskeltiin. Itse suuntasin heti Lauantaina kohti Iitä ja vuorossa oli hieman este- ja kouluvalmennusten pitoa Männikön kopseen ratsastajille. Ihanalta myös tuntui olla kotoisesti lannan lemussa ja tunkea nenä ihanaan paksuun shettiksen karvaan. Se rentofiilis mikä tallilla olosta tulee on sanoin kuvaamaton. Kolmetuntia kentällä pyörittiin.

Alkuviikosta heti poistuin keski-suomeen vanhempien luokse viettämään lomaa. Ja eniten harmitti se, että minulla jäi kaikki yksityistunnit väliin jalan takia. Se tuntui olevan mielessä koko viikon ja kaipuu hevosten pariin oli kova. Miten ihanaa olisikaan ollut päästellä suokin kyydissä ja oppia paljon uutta.Nyt varsinkin kun hevosille alkaa talvikarvaa pukkaamaan. Ne on ihania pörriäisiä.

Loppu viikosta jälleen paluu Ouluun ja linja-auto matka meni rattoisasti suunnitellessa lauantai päivälle jälleen valmennuksia. Innokkaat tytöt halusivat lisää tunteja ja luvassa oli lauantaille uutena poniaglity sekä lisäksi koulu ja estetunteja. Myös sunnuntaille jouduttiin järjestämään valmennuksia.

Hieman netistä Googlaten alkoi löytyä tietoa poniagilitystä ja heti omissa aivoissa alkoi raksuttamaan millaisia esteitä saisi helposti tallilla tehtyä. Lopulta saatiinkin kasaan kirjava ja hyvä joukko esteitä. Nyt se on korkattu! Männikön Kopseen ensimmäinen poniagilitytunti. Joka jatkossakin tulee kuulumaan valmennuspäivien aikatauluohjelmaan.

Myös päätimme alkaa toteuttamaan tyttöjen haavetta ihan oikeista maastoesteistä. Olen tässä viikon verran etsiskellyt hyviä sponsoreita keltä voisi saada käytettyjä autonrenkaita yms. Niin, että talven aikana voitaisiin rakennella ja maalata esteitä ja kevään tullen sitten viedä esteet metsään ja kesän aikana päästään kokeilemaan maastoesteiden antia.

Mahtavasti tytöt oppivat ja minulle jäi hyvä fiilis. Olen saanut hurjasti tytöiltä kehuja, että opetan hyvin ja se minun mieltäni lämmittää. Olen saanut paljon lisää puhtia tähän asiaan. Ja osaan katsoa ratsukon menoa ihan eri tavalla kuin ennen. Ja tuntuu, että oma silmäkin harjaantuu jatkuvasti.

Innolla haluan siirtää omia oppejani tytöille ja saada heistä hyviä ratsastajia, sekä ymmärtää sen miksi hevonen ei aina ymmärrä. Lisäksi haluan vaalia heillekin Eversti Carden ja Morriksen opit mitä itse saan ihanilta opettajiltani. Pian on tulossa taas minun valmennukset uudestaan ja niitä jo odotellaan kovasti.

Loman aikana  oli Ruukissa myös Eversti Carden valmennukset. Harmikseni niihinkään en päässyt, mutta kunhan Eversti keväällä taasen suomeen tulee niin varmasti olen maneesin laidalla nököttämässä vihreän vihkoni kanssa ja kirjaamassa hurjasti tekstiä. Sitä ennen pääsen jo seuraamaan Marraskuussa Mintin valmennuksia. Toivotaan, että polvea ei leikattaisi niin pääsen satavarmasti paikalle. Mikäli leikataan niin koitan kömpiä tallille polvesta huolimatta. On se vaan niin tärkeää.

Polvelle siis tosiaan kuuluu hieman huonompaa. Se on alkanut hieman lonksumaan ja olemaan epävakaampi sekä ei vieläkään pidä päällä portaissa. Näin ollen uusi lääkäriaika on perjantaina jolloin lääkäri katsastaa polven tilanteen uudestaan ja tarvittaessa aletaan suunnittelemaan leikkausta.

Tulevana viikonloppuna on myös Rovaniemen ratsastuskeskuksella estekisat niihin olen lupautunut jo hieman toimitsijan tehtäviin kun ei minua nähdä hevosen selässä.

Mut näköjään se on todettava, että oli sitten pää kainalossa tai kaveri pyörätuolissa on tallille päästävä keinolla millä hyväänsä. Luulempa, että sitä käydään rapsutukset Vennelle ja Vinskille antamassa viikonloppuna.

Laitoin vielä mukaan hieman kuvia valmennusviikonloppujen annista!






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti