Elokuusta on taas hieman aikaa... Viimeksi olin matkalla pumppikoulutukseen. Nyt on pumppikoulutus käyty läpi ja A:na sieltä lähdettiin kotiin. Kova oli koulutus kun päivässä pumppiohjelma vedettiin noin 5-6 kertaa läpi. Eli parhaimmillaan 600 askelkyykkyä yms päivässä. Jumit oli kyllä hankittuna hyvin koulutuksen jälkeen.
Nyt on työstetty pumppia oikeen urakalla ja lisenssivideon kuvaaminen lähestyy. Hieman vaikeuksia siihen on tullut, mutta ne koitetaan selvittää ja saada kuvattua ajoissa video.Näytetunteja olen käynyt pitämässä, mutta ainakaan vielä ei ole salin suhteen onnistanut.
Koulu on alkanut vauhdilla... Koulupäivien pituudet yllätti ihan täysin... kun koulua on välillä 8-20. On se hieman ollut totuttelua. Lisäksi koulutöihin on päästy jo nyt kiinni ja nekin ovat aika isoja ja haastavia. Ei se auta kun pää tunkee vaan hommiin mukaan ja kaikki tehdä ajallaan. Mukavaa on ollut jos ei ota huomioon huonoa anatomian opetusta ja koulupäivien pituuksia.
Ratsastus ei ole jäänyt Rovaniemelläkään. Vuokralla minulla on tällä hetkellä 5v Onni herra. Rodultaan Ruotsin kylmäverinen. Hauska epeli täynnä virtaa ja energiaa, jolla on rakastava sydän. Olen vasta kerran kokeillut ja heppa tuntui heti omalta. Onni on nyt 3kk sairaslomalla, mutta toivotaan, että sen jälkeen päästään puuhaamaan täydellä teholla ja pitämään hauskaa. Näin Onnin sairasloman aikaan olen ajatellut käydä pari kertaa tunneilla Rovaniemen ratsastuskeskuksella. Lisäksi olen kysellyt muutamilta talleilta töitä, jos sattuisi onnistamaan ja pääsisi työskentelemään hevosten parissa
Ensiapuryhmäläisen hommatkaan ei ole jääneet. Päin vastoin ne ei ole moneen vuoteen rullanneet näin kovaa... Osasto halusi minut uudeksi ensiapupromoksi osastolle. Ja nyt sitten 27.-28.10. on oulussa promokoulutuksen ensimmäinen osa. Lisäksi minun vastuulle kuuluu harjoitusten suunnittelu ja pitäminen. Lisäksi toimin ryhmänjohtajan oikeana kätenä kaikenlaisissa asioissa ja myöhemmin mahdollisesti jo tammikuusta alkaen ryhmänjohtajana. Eli isoja muutoksia tälläkin rintamalla tapahtunut.
Olisikohan tässä nyt parin kuukauden jutut lyhyesti kerrottu tässä... :) koitan kirjoitella taas... piakkoin...
tiistai 16. lokakuuta 2012
torstai 9. elokuuta 2012
Matkalla etelään....
Jospas sitä pitkästä aikaa kirjottelis. Ja ekaa kertaa näin, että ollaan autossa ja matkalla etelään.
Kesä meni vauhdilla ja eipä tuossa kauhesti ole muuta kerinny puuhaamaan ko töiden parissa tulla ja mennä. Muutoksia kesä on tuonut paljon. Muutaman viikon päästä olisi aika muutella uudelle paikkakunnalle, Rovaniemelle. Siellä alkaa sitten ammattikorkeekoulu elämä fysioterapian amk-koulutusohjelmassa.
Ja se miksi nyt ollaan menossa etelään. Niin syy löytyy lesmillsiltä :) ollaan matkalla bodypump koulutukseen joka alkaa huomenna. Seuraavat 3 päivää sitten tiivistä kaveruutta hioen kera pumppitankojen. Kovasti ohjaajakaverit ovat pelotelleet tunnottomista jaloista sun muista. Toivotaan kädet ristissä että koulutus menee läpi ja rovaniemellä tämä tyttö on mikin ääressä bodypump-ohjaajana.

torstai 24. toukokuuta 2012
Ponilla oli kivaa...
Roci on toipunut ja täyttä höyryä taas mennään...
Maanantaina minulla oli ensimmäiset pääsykokeet Rovaniemellä, Liikuntaneuvojan pääsykokeet. Testit meni ihan hyvin. Muutamissa kohdissa meni vähän keturalleen, mutta pääasiassa kaikki sujui hyvin. Uinnissa tuli joku hairahdus ajatuksissa, että menin päästämään pallosta irti (jonka hetki sitten sukelsin altaan pohjasta). Tottakai se pallo pulputteli takas pohjaan... Lentopallo ei totellut minua, lyönnit osasin (hiha- ja sormilyönnin) pallossa siis vika. Lopuksi 600m juoksussa sain astmakohtauksen, mutta juoksin silti loppuun asti, vaikkakin henki pihisi ja vinkui noin puolet matkasta.
Mutta palataanpa tallille ja aiheeseen Roci ;) Tiistaina tosiaan aattelin ponia hieman juoksuttaa irti ja liinassa, sekä hieman kavaletti hommia tehdä sen kanssa maasta käsin. (kevyttä jumppaa).... Noh, hommahan alko heti alkuun maneesissa siten, että piti alkaa putsaan kenttää rojuista. Enkä viittinyt kuletella ponia narun jatkeena perässä. Ajattelin, että päästän sen irti. Ei se maneesista mihkää pääsis ko ovet on kiinni. Meni muutama sekuntti ja sen takaa alkaa kuuluun kauhee ryminä ja poni laukkaa kiitolaukkaa ohi :D Vedellen seuraavat 15-20 min häntä suorana, korvat höröllä, pukkien kera kauheita spurtteja pitkin maneesia. Äkkinäisiä suunnan vaihdoksia yms. Poni ihan vaan vähän nautti oloistaan. Sitten hieman liinassa kävelytin sitä ja hain kuuliaisuutta. Muutamia kertoja piti laittaa poniin hieman vauhtia ja hakea kuuliaisuus takaisin. Lopuksi sitten hieman kavaletteja. Hieman myös käytin ruohonleikkuria nurmikolla, ettei nurmikkokaan liian pitkäksi pääse kasvamaan.
Keskiviikkona kävin jälleen hieman ponia liikutteleen. Tällä kertaa ihan selästä käsitellen... Alkuun hieman pikku kentällä tein liinassa työskentelyä, että sain ponin hereille ja kuuntelijaaksi. Lopulta maneesiin ja nousu selkään. Työskentelin pääsiassa sileällä ja tehden siirtymisiä ja pysähdyksiä sekä peruutuksia. Unohtamatta myöskään ponin rentoutta ja rauhallisuutta jota hain harjoituksessa. Myös pari kertaa hypättiin n. 50cm okseri. Hieman epävarmuutta ponilla oli mutta yli mentiin :) Sitten vielä hieman kavaletteja selästä ratsastaen ja kiitoksena pikku ponille toisen hevosen kanssa käynti merenrannassa ja tottakai kahlaamassa... Pikkusen aikaa jouduttiin neuvottelemaan veteen menosta, mutta kun kaverikin meni ni lopulta oli pakko tulla perässä pienen poninkin :)

torstai 17. toukokuuta 2012
kisat jäi välistä...
Maanantain este reeni meni ihan hyvin. Muutamia pieniä kenkkuiluja lukuunottamatta. Okserille poni kielti neljä kertaa peräkkäin, mutta lopulta siitä yli mentiin. :) Lisäksi ongelma oli se, että poni päätti aina yks kaks että pysähtyy ja ei suostu liikkumaan mihinkään ja ko koitan komentaa eteenpäin se koittaa näykätä jalasta. No tähän ongelmaan ilmeisesti saatiin ratkaisu yhdeltä ratsastuksen ohjaajalta, poni ei kunnioita minua. Joten sitä nyt aletaan harjoittelemaan.
Tosiaan kuten otsikko kertoo kisat jäi välistä. Roci oli ontunut tiistai iltana pahasti, joten eipä voi muuta kun pistää poni hetkeksi ainakin sairaslomalle. Syytä moiseen ontumiseen ei tiedetä. Tosiaan näin kisa-aamuna/ päivänä ko ulos ikkunasta kahtoo ni voin todeta "voi heppa parkoja, jotka kisoissa tänään on" vettä tulee ko esterin perseestä ja osalla on ulkokisat. Ei kyllä ois ollu yhtää kivaa olla Rocia pakkaamassa autoon ko ois ollu todennäköisesti edessä 20 minuutin taisto, että sinne koppiin sisälle päästäis...
No jospas sitä kesäkuussa sitten nautitaan kisoista. ja toivottavasti paremmissa keleissä.

torstai 10. toukokuuta 2012
Kuljetusharjoitus
Eilen tuli piipahdettua tallilla hieman katsastamassa millainen muuli Roci on lastauksen suhteen. Ja oikeasti sellainen se olikin. Alkuun tosin aateltiin kokeilla hienoja upo uusia kuljetussuojia jotka tilasin Hööksiltä ;) Kuvassa poni suojineen kaikessa kauneudessaan. Hieman totuttelua se vaati. Kouluponin eleitä tuli kun suojat oli niin oudot jaloissa.
Koppiin lastaus olikin sit kunnon taistelu. Noin. 15min se taisteli vastaan kunnes päätti luovuttaa ja köpötellä kaurojen luo koppiin. Yhessä vaiheessa poni oli sellaisessa asennossa, että jos riimunarusta ois löysätty niin poni oisi varmasti istahtanut maahan :D
Harjoittelua
Taas on hetki vierähtänyt kirjottamisesta. Töissä ollaan ahkerasti ollut, loppu aika vietellen tallilla. On hieman hypätty Rocin kanssa.
Keskiviikkona 2.5. kävin hyppimässä itsekseni maneesissa. Harjoiteltiin Sarja esteitä. Askel väli oli 4 askelta. Ponilla oli vauhtia, mutta hyvin keskittyi ja hyppäsi. Se on todettava että kaarteissa ponia on pakko tasapainottaa vastakkaiselle puolelle painoa laittaen, ettei olla pian nurin. Esteet harjoituksessa oli n. 50-60cm pystyjä :)
Lauantaina 5.5. kävin kopottelemassa jälleen. Rocilla oli ollut hieman pieniä selkäkivun tyyppiä oirehtimisia ja päätin ratsastaa ilman satulaa. Jotta selkä saisi hieman levätä. Se tunne kun ratsastat 6v jälkeen ekaa kertaa ilman satulaa... :D HIHI.. oli hieman veikeetä. Meno oli aika käynti painotteinen. Hieman kokeilin ravia, mutta se selässä pysyminen oli se haastavin homma :) Pari kertaa oli tippuminenkin hieman lähellä.
Ja on minulla muutakin pientä kerrottavaa... Päätin alkaa opiskelemaan etukäteen hevoshierontaa.Kirjastosta kävin hakemassa kasan kirjoja. Tein itsestäni esittelykirjeen ja lähetin sen muutamille hevoshierojille rovaniemelle, toivveena että saisin oppisopimuspaikan hevoshierojaksi. Joten koitan kaikki mahdolliset pienet hetket lukea hevoshieronta juttuja.
Maanantaina 7.5. Kävin taasen hyppäämässä hieman. Tällä kertaa kaarevan estelinjan ratsastaminen oli aiheena ja se sujui hyvin pienten alku kenkkuilujen jälkeen. Onhan se pattiin ottavaa jos toinen hevonen laukkaa ja roci ei saa, tai onhan se maailman loppu ko ei saa heti alusta asti mennä täysiä ja hyppii esteitä. Pieni mökötys hetki maneesin nurkassa kesti n. 5 minuuttia, mutta sen jälkeen poni olikin onnellinen ja täysin vauhdissaan. Tasapainoisia ja hyviä hyppyjä 3 askeleen välillä ja esteet ristikoita n. 40cm korkeita. Päätin reenin jälkeen, että on aika lähtiä kisoihin Rocin kanssa ;) Joten 17.5. Saaran tallille klo 11 alkaa kisat ja luokka meillä 50-60cm.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Nyt alkaa olla flunssa pikku hiljaa taakse jäänyttä ja on päästy töidenkin pariin jo. Saikun aikaan sitä kerkes tehä vaikka mitä tänne blogiin kuten varmaan huomaatte. Olen tehnyt kahdesta minulle tärkeästä hevosesta esittelysivut ja kuvia sinne lisäilen pikku hiljaa. Myös muutenkin lisäillyt hieman kuvia.
Flunssa saatiin viimein keskiviikko aamuun mennessä suurin piirtein ohi. Ja meikä heti aamulla klo 8 lähti polkeen tallille onnellisena. Toinen ratsastuskerta Rocilla ja tarkoitus oli hypätä. Pikku poni oli virkeenä heti aamu tuimaan ja menossa mukana. Kirjaimellisesti ja itse todettuna poni oikeesti rakastaa hyppäämistä :) Laitettiin n. 50-60cm pysty pitkälle sivulle ja sitä hypittiin molemmista suunnista :) poni on ainakin varma hyppäämään. Hauskaa oli ja hyvältä tuntui. Ollaankin tuossa hieman suunniteltu, että jos kaikki ratsastus kerrat menee hyvin ja uskallan lähtee kokeilemaan niin lähdettäisiin 17.5. Saaran tallille hyppäämään kisoihin 50-60cm luokkaan.
Torstaina junnujen reenien jälkeen oli aika lähtee 4vko tauon jälkeen pumppaamaan... ja kirjaimellisesti " hullun hommaa se on" Perjantain saati sitten lauantain koittaessa kävely oli aina vaan hankalampaa ko oli niin jumissa :D Mutta ei sitä voi olla pumpista poissa... "ISO YKKÖNEN" se on niin ihanaa rääkkiä ja kyllä selkäkin sitä jo kaipas.... Omaa pumppi koulutusta ootellessa....
Sunnuntaina jälleen saatiin sitten mennä oikeen olan takaa... Aamusta tallille hieman keskiympyrä reeniä Rocin kans sen mitä se jakso keskittyä puuhaan ko oli kaveri maneesissa ja ponissa oli virtaa vaikka muille jakaa...Välillä tuntu jopa et ei tämä maneesi riitä tälle pikku kaverille :D ei se mitään... hauskaa oli molemmilla ja se on pääasia. kyllä se siitä kohan vielä tutustutaan paremmin. Tallireissun jälkeen käytiin anoppilassa syömässä ja sitten viettään kullan kanssa kylpylä iltaa =)... Niin ja tottakai jännättiin miten siskon korisjoukkueen käy SM-finaalissa. Ja Suomen mestareita sieltä Vierumäeltä on parhaillaan kotia palaamassa ;)

torstai 19. huhtikuuta 2012
Pääsiäinen meni ja sairastelua kerrakseen...
Pääsiäisen vietin tuttuun tapaan koripallon parissa toisin sanoen pallon perässä juostessa. 7,5h matkustaminen linja-autolla ja muiden tuomarienkanssa yhtä matkaa henkilöautoilla oli kannattavaa. Jo kuudes vuosi minulle easter tournamentissa oli mahtava. Miesten ja naisten fun-sarja pelejä piipaten ja nähden tuomarikavereita. Hauskaa ei reissusta puuttunut. Parhaimpia olivat klo 8 alkavat pelit kun joukkueilla tuppas olemaan oloja (liekkö olleet baarissa) vastaus tähän on että "tottakai". Loppu turnauksesta alkoi iskee flunssa hieman päälle. Pieniä flunssa tuntemuksia oli jo aikasemmin ennen ko turnaukseen lähettiin.
Flunssasta alkoikin sitten kunnon kierre.
Kävin pääsiäisen jälkeen keskiviikkona lääkärissä. Sain keuhkoputken tulehdukseen antibioottikuurin ja loppu viikon sairaslomaa. Olo alko koheneen ja menin maanantaina töihin "leipomaan" eli hieromaan. Keskiviikko iltapäivän koittaessa alkoi palelemaan ihan järkyttävästi ja mittasin kuumeen. Hieman lämpöä oli. Töissä ollessa se vaan nousi ja kahden tunnin töiden jälkeen päätin, että nyt on aika mennä huilaamaan. Varasin ajan Mehiläiseen lääkäriin ja siellä käydessä selvisikin, että keuhkoputken tulehdus ei ole kunnolla lähtenyt pois ja että poskiontelotkin ovat tulehtuneet. Siis seuraavaksi loppu viikko saikkua ja uusi kovempi/vahvempi antibioottikuuri päälle.
Taavi-poni muuttaa tänään uuteen kotiin, mutta minulle on löytynyt uusi vuokrapponi ja oikeestaan pieni haastekin :) Laitoin kuvan myös mukaan niin näette. Poni on 6v, saman rotuinen ko taavi eli New Forest. Tosin Roci (princess of rock) on 1000 kertaa reippaampi ko Taavi ja tosi herkkä. Pieni mutta aivan sydämen valloittaja. Tällä pienellä neidillä riittää kapasiteettia esteille ja virtaa vaikka muille jakaa :)

maanantai 26. maaliskuuta 2012
Uskokaa tai älkää!!
Kuten aiemmin kirjotin, että olen ollut sydäntutkimuksissa. Nyt niistä on saatu tulokset ja olin oikeassa rytmihäiriöiden suhteen. Minulla todettiin hyvälaatuinen rytmihäiriö jossa sydän alkaa yks kaks lyömään "liian nopeasti"... en nyt tarkkaan muista mikä oli rytmihäiriön virallinen nimi.
Mut se mikä oli otsikkoon viittaavaa on se, että tänään ajattelin käydä juoksemassa pitkästä aikaa. Kävin juoksemassa 37 minuuttia (netin mukaan reitin pituus n.5km)ja keskisyke lenkillä oli 151. Tuntui ihan mukavalle. Koitan alkaa juoksemaan kerran viikossa lenkin :)
Töissä olen nyt ollut hierojana. Ja niin tästä pian pitääkin lähteä töihin. Lisäksi aloitin vanhan harrastukseni uudestaan. Vuokrasin itselleni ponin ja käyn viikottain ratsastamassa Taavi-ponilla :) Se on hyvää vastapainoa kaikelle muulle ja saa nauttia. Käyn myös teknopalatsilla lähes joka viikko bodypumpissa, koska kesä lähestyy ja samoin bodypump-ohjaajakoulutus.
Kouluun hain tuossa rovaniemelle. Pääsykokeet ovat toukuussa ja kesäkuussa. Koulutusohjelmat joihin hain oli..
- Fysioterapeutti (amk)
- Liikunnanohjaaja (amk)
- Liikuntaneuvoja (2.aste)
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Ei nappaa ei...
Aikaa on taas vierähtänyt ja blogipäivittely on jäänyt. Mutta tosiaan virallisen päätöksen tein tuossa pari kuukautta sitten, että jätän juoksemisen toistaiseksi. Päätöksen vahvisti asia kun olkapääleikkauksen jälkeen aloin juoksemaan pikku hiljaa, mutta into katosi, sekä kroppaan tuli erinlaisia kiputiloja, sekä jonkunlaisia rytmihäiriöitä. Rytmihäiriöitä on nyt tutkittu holter-seurannalla sekä sydämen ultralla. Lopulliset diagnoosit yms. tulee 10.1.2012.
Vaikka juokseminen nyt hetkeksi ainakin jää, uskon, että minut myöhemmin vielä nähtäisiin radoilla kilpailemassa sekä maastossa. Harkinnassa olisi ensi kesälle jopa jo kisoissa juokseminen, mutta kevät näyttää miten jaksaa alkaa harjoittelemaan. Edelleen liikun oman kunnon sallimissa rajoissa. Lisäksi työt ovat painottuneet muutaman kuukauden ajan ryhmäliikuntaohjauksiin, joita olen tehnyt 3 kertaa viikossa. Joten liikuttu on.
Kesälle oisi haaveena suorittaa les mills bodypump lisenssiohjaajakoulutus. Joten sitä varten varmasti kevään aikana tullaan harjoittelemaan...
Hyvää ja liikunnallista uutta vuotta!!

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)