Reino |
Tunti alkoi kivasti, heti pääsin jyvälle asioihin mitä Mintti meiltä haki. Reino oli ehkä hieman rennompi ja rauhallisempi kuin eilen. Harjoiteltiin keskellä pysymistä käännöissä ja voltilla. Kivasti hevonen pyöristyi ja liikkui kohtuun hyvin tasapainoissa. Laukassa tasapaino karkasi ja korjaaminen oli aika haastavaa. Sitkeesti kuitenkin Mintin opastuksella sitä yritettiin ja muutamia hyviä pätkiä saatiin aikaiseksi.
Pääsimme myös näkemään Mintin hevosen selässä kun hän halusi hieman Reinoa ratsastaa. Kiiluvin silmin ja tarkkaan katsoen ja hörö korvilla kuunnellen seurasin hänen oppeja ja menoa. Kyllä oli mahtavaa katsottavaa ja siinä pääsi oppimaan paljon ja näki "livenä" miten tasapaino näkyy hevosessa, sekä tuli nähtyä kuinka herkkä hevonen oli.
Torstaina tallille mentiin jo tuntia aikaisemmin. Vuorossa oli pieni tunnin teoria hetki ja samalla katsottiin hieman keskiviikkona kuvattuja istuntavideon pätkiä. Teoriassa Mintti kävi apujen merkitystä, käyttööä ja voimistuvaa apua. Lisäksi hieman päästiin testaamaan Humantool-tuotteita. Ihastuin vallan paljon Humantooliin. Ja oma onkin jo pian tilauksessa. Koulussa ajattelin tätä paljon käyttää ja hyödyntää, koska voisin veikata, että se auttaisi minun selkääni jaksamaan paremmin opiskelupäivinä. Lisäksi varmasti tasapaino kehittyy ja syvien lihaksien tuki tulee ajan kanssa paremmaksi. Lisää tietoa Humantoolista ja tilaamnisesta löytyy täältä.
Videoiden katselusta huomasi, että minun istuna on ihan hyvällä mallilla. Laukassa hieman istunta jää hetkittäin jälkeen, enkä ole hevosen liikkeen mukana. Käynnissä kun hevonen ei liiku pontevasti minun lantio ei liiku mukana tarpeeksi. Mutta pieniä asioita, jotka vaikuttaa. Näitä aletaan viilaamaan niin, että ne onnistuu.
"Vauva" Niilo |
Kurssin aikana opin kuuntelemaan hevosta, saamaan tuntemusta siitä miltä oikea istunta tuntuu ja miltä hevonen tuntuu kun se kulkee tasapainossa. Lisäksi sain vastauksia moniin kysymyksiin. Näitä oppeja on kiva viedä jatkossa eteenpäin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti