lauantai 27. kesäkuuta 2015

Päivä päivältä yhteistyö Heikin kanssa paranee!

(c) Tero Törmänen
 Viikot vierii ja tekemistä riittää Heikin kanssa. Valmennuksissa on käyty ja koitettu kovasti treenata ja hioa yhteistä timanttia kirkkaammaksi. Pilkahduksia tulee ja välillä mennään takapakkia, mutta se kuuluu elävän olennon elämään.

On niin hienoa huomata oma kehittyminen sekä hevosen kehittyminen kuukausien aikana. Kun helmikuussa aloitin en ollut itsekkään varma miten tämän hevosen kanssa käy ja onko tämä semmoinen minkä kanssa pystyn oppimaan ja tekemään yhteistyötä. Mutta se kommentti on jäänyt soimaan korviini, minkä Kyra Kyrklund sanoi yhdessä urkkaruudun haastattelussa " Kun hevonen tuntuu aviopuolisolta se on oikea, silloin on palaset kohdallaan". Ja tämän hevosen kanssa olen kokenut jotain ainut laatuista ja hienoa. Olen kasvanut muutamassa kuukaudessa ratsastajana ja myös minulla on jatkuvasti itsellä iso vastuu tästä hevosesta ja sen hyvinvoinnista.

Se uskomaton muodon muutos mikä tähän hevoseen on tullut kevään aikana on huikea. 
(c) Tero Törmänen
Kuukauden ollessani työharjoittelussa muualla tämä hevonen oli kaivannut minua ihan suunnattomasti. Kun palasin tallille reissun jälkeen minua odotti tarhassa möllöttävä hevonen jonka pää oli alhaalla ja sen elämän ilo oli kadonnut.... Kun huusin tallin pihassa " mitä ukko lähetäänkö hommiin" ja kävelin portille. Niin se näky kun hevonen alkaa höriseen se hörinä nostaa joka hetki hevosta takas ylöspäin ja se lähtee laukkaamaan luokse korvat tötteröllä ja höristen... Tulee luokse laittaa pään suoraan olkapäälle ja hörinä jatkuu. Se hyplää turvalla naamaa ja hörisee. Siitä ei tule loppua ei sitten millään. Käyt ratsastamassa ja sama hörinä jatkuu. Siitä voi päätellä jo että hevonen on täysin minuun kiintynyt. Tämän jälkeen päätin, että ilman minua tämän hevosen ei tarvitse näin pitkään olla. Se kosketti tätä "tätiratsastajaa" kovasti. Ihan uskomatonta! Joka päivä kun Heikin hakee tarhasta se tulee höristen luokse.

Hieman vielä kevään estetunneilta fiilistelyä! Kun tällä ikinuorella tätä virtaa on ;)





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti