keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kolmen ratsastuksen viikko

Vähän taas vaihteeksi kiirusta pukkaa niin on blogitekstit saaneet odottaa ja kun konekin ollut hie
man rikki niin ei ole päässyt senkään vertaa kirjoittelemaan. Nyt on kone kunnostettu ja tekstiä taas voidaan tuottaa oikeen kunnolla.

Poikkeuksellisesti meikä ratsasteli kolmesti viime viikolla. Maanantaina pääsin nauttimaan Peten ihanasta kyydistä ja etenkin ravista. Niin mahtavia liikkeitä tuli taas koettua. Polle kulki kohtuun rennosti ja rauhallisesti tunnin vaikkakin oli edellisen ratsastajan kanssa ollut aivan singerinä taas vaihteeksi. Rento käsi, rauhallinen istunta ja ukkonooa-laulu teki taas tehtävänsä kummasti. Jopa loppu tunnista sai vähän tahtia lyödä selästä. Tunnin hauskin juttu oli kun tehtiin voltteja pitkillä sivuilla. Tilaa olisi ollut muillekin, mutta mutta. Polle pomppas aina sivuun tai pysähty itsekseen suoraan ravista kun hänen mielestään kaveri tuli liian lähelle. Hauska otus. Monet kerrat sille naureskelin ja matka jatkui.

Tiistaina hurrasin ko listassa luki jälleen Pete. Ja ko maneesiin kävelin niin Sanna huutaa jo kovaa maneesista mulle " Meri, tänään on sun onnen päivä. Pääset laukkaamaan Petellä".Hurraa mun odotus viimein palkitaan. Pääsen laukkaamaan sillä ja kokeilemaan millainen se on. Olihan se vauhdikas, mutta niin mainoa. Meikä vaan nauroi kyydissä hetkittäin. Laukattiin tosin yksinään pääty-ympyrällä kun muut käveli maneesin toisessa päässä. Sittenpä Sanna tokasi minulle " Seuraavaks selätettävänä esteet" Ja nekin olisi selätettävä ensi viikolla. Lisäksi kuulin, että tallille ollaan rakentamassa hieman maastoesteitä. Oujee! Pääsee kesällä sinne siis. Ja jos sitä Peten kans nekin selätettäs kesällä.


Torstaina vielä kerran pollen selkään. Olin toivonut estetunnille suokkia. Mutta kyllä suokki oli kaukana kun sain poniksi Martin. Hetken aikaa joutui kokoamaan itseään pettymyksen kera ja olin aivan maani myyny kun sillä menin. Jotenkin tuntui, ettei tästä tunnista voi tulla etu- eikä takaperin yhtään mitään. Kun kuulin tunnin aiheen olin sillein... No toisaalta tällä pääsee esteistä yli. Kun meillä oli erikoisesteitä luvassa. Päästiin hyviä suorituksia tekemään tunnin aikana. Ja ihan kohtuullisesti se menikin.Istunta oli ainakin monessa kuvassa ihan kohtuullinen.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti