Harjoittelu on alkanut sujumaan pikku hiljaa. Kroppa hylkii harjoittelua varsinkin jos meinataan kovaa juosta. Syytä en tiedä, mutta olen koittanut päättäväisesti hetkittäin harjoitella. Viime viikon sunnuntaina kävin Tuimalan Ullan kanssa radalla kokeilemassa aitoja ekaa kertaa elämässäni. " Aloitetaan aidoista ja siirrytään sit järeämpiin esteisiin" :) Nätit jälet sain reenistä jalkaani. "Perkeleen aita ko hyökkäs kimppuun" :D Mukavaa oli ja sain reenistä uutta motivaatiota harjoitteluun. Juostiin lopuksi harjoitus kolmella aidalla 2*3*150m lähes jokainen veto taittui aikaan 33-35 sekunttia. Ei siis ihan huonosti näin ekalle kerralle. Tarkoitus oli alustavasti juosta syyskuun alussa 2000m ej. Mutta se jää todennäköisesti haaveeksi ja seuraavaan kauteen. Pitkän harkinnan jälkeen ja motivaation puutteen takia päätin hoitaa olkapääni kuntoon viimein ja jättää kisakentät elokuun alusta hetkeksi kun käsi leikataan. Ehkä jo syyskuun lopussa olen taas juoksemassa.
Päätin kumminkin yhen kisan juosta. :) juoksin oulussa 1500m naisten sarjassa. Kisa oli kova ja tiesin että olen viimein, mutta lähdinkin kisasta hakemaan sitä fiilistä ja aikaa joka kertoisi minulle missä kohtaa "kuntoutumista" ollaan menossa. Matka taittui aikaan 6.32.49. Ihan hyvä aika. Itse luulin että just ja just pääsisin alle 7 minuutin. Matka on pitkä huipputasolle, mutta sitkeästi aion yrittää. Kisassa juoksu tuntui rennolta ja askelllus pysyi hyvänä alusta loppuun. Hieman oksennustakin jälleen pääsin kisassa maistelemaan. Vettä satoi alusta loppuun asti, mutta se ei haitannut. Raatin stadionin uusi mondo piti hyvin.
Nyt juostaan nämä viimeiset päivät ennen leikkausta, nautiskellaan menosta ja sitten innolla kohti uutta kautta ja uusia kisoja. Mietinnässä olisi, että jos sitä uskaltaisi jo hallikisojakin kokeilla talven aikana. Katsotaan mihin kaikkeen sitä innostuu.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti