Tuli vielä viikonloppu huilailtua kotona kaikessa rauhassa ja palauteltua kroppaa kuntoon. Sunnuntaina mietiskelin ja pohdin hieman reenaamisiani ja sainkin tehtyä itselleni uuden reeniohjelman, tosin ohjelma on vuoden takainen johon on vain hieman kilometrejä lisättynä ja sitten reenejä muuteltuna. Mutta melkeenpä ohjelma on pysynyt samana. Laittelen myöhemmin reeniohjelman kokonaisuutenaan tännekin.
Tämän viikon reenisuunnitelma on seuraavanlainen...
tavoite kilometrimääärä: 35km
maanantai: TV9+ 5*100m rullauksia
tiistai: lepo
keskiviikko: Verr.3+4, rata 2*400m+ 3*200m, palautus 200m kävellen
torstai: kuntopiiri
perjantai: lepo
lauantai: lepo
sunnuntai: TV12 pitkä
Pitkästä aikaa päätin lähtee reenaan ja hetihän se startattiin uudella ohjelmalla. Aamuinen TV9+5*100m rullauksia tuntui ihan hyvälle ja juoksu tuntui pitkästä aikaan myös mukavalle. Vauhti lenkillä ei vielä päätä huimannut 6.29min/km, mutta keskisyke 162 kertoo ihan sopivasta reenistä. Ilmeisesti kivutkin oli hierojalle jääny jaloista, mikä on sen merkki et kroppa on jotenkin palautunut. Lopullista palautumisen tasoa en osaa tietää ja enkä viitti arvioida, mutta kumminkin paremmalta näyttää kuin viikko sitten Keuruun kisojen jälkeen. Katsotaan mihin pystyy tällä kertaa...
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti