Hyppyreenejä syksyltä |
Tehtävä oli laitettu pituushalkaisijalle ja maneesin katsomosta poispäin. Alkuun oli puomi ja kaksi estettä innarivälillä ja viimeinen väli sitten kahden laukka askeleen välinä. Alkuun laukan nosto ja voltti kulmaan, josta lyhyen sivun keskeltä kääntö linjalle. Viimeisen esteen jälkeen tarkoitus päädystä kääntyä vastakkaiseen suuntaan ja tehdä lopuksi laukka voltti kulmaan. Oikeaan kierrokseen mennessä oli hieman hetkittäin ongelmia ulkopohkeen läpi saamisen kautta, jonka myötä sitten ongelmaa hieman lisäsi se, että koitin "väkisin" kääntää pollea, mutta kääntyi se kumminkin hyvin. Viimeisellä esteellä onnistuin joka kerta saamaan myötä laukan ja pääsin jatkamaan suoraan viimeiseen volttiin. Sanotaanko, että tuota kuolaimeen painamista lukuunottamatta polle oli super. Ja kuten Paula sanoi " Vinski on kone"... Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavat ratsastuksen on alustavasti sittenn jo Mintun valpoissa. Kun pittää tuossa välissä tehdä hieman töitä niin ei kerkee hevosen selkään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti