Kauan sitä miettinyt ja nyt aattelin koittaa tehdä haaveesta totta. Ennen joulua jo mietin, että hakisin opiskelemaan hevoshierojaksi, mutta jätin vielä haaveen elämään. Nyt sitten alkoi kaduttamaan ja päätin soittaa vielä Kauhajoen evankeliselle opistolle, että voisinko vielä mahtuu hieman jälkijunassa mukaan. Noh, puhelimessa nainen kertoi, että koska hakijoita oli niin paljon he järjestävät maaliskuussa uuden hevoshierontakoulutuksen alkamaan. Hän käski lähettää vapaamutoisen hakemuksen itsestä, jotta he voivat tehdä valintoja. Pistin hienon hakemuksen kuvien kera ja nyt hieman jalat ja sormet ristissä odotellaan kuinka käy.
Koulutus kestää noin vuoden, jonka aikana olemme seitsemän viikonloppua lähiopetuksessa muulloin teemme etätehtäviä sekä harjoittelemme hieromaan omalla asuinpaikkakunnalla. Koulutuksen hinta oli 1230€+ majoitus 70€/viikonloppu. Sekä toki matkat Rovaniemeltä kauhajoelle ja takaisin.
Kerron kuulumisia heti kun sieltä suunnalta kuuluu.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti