tiistai 21. tammikuuta 2014

Vihdoinkin!!

Viimein se mahtava päivä on koittanut. Polvi on kuntoutunut ja saanut sen verran voimaa lisää, että nytten on päästy jo siihen vaiheeseen, että ratsastustunti häämöttää. Innokkaana -15 asteen pakkasessa poljeskelin tallille. Pieni jännitys ilmassa. Kun tallille pääsin nuhkaisin syvään ihanaa talli ilmaa ja menin katsomaan mitä päivän tuntilista sanoi. Minun nimeni löytyi tuntilistasta Vinskin kohdalta. Ihanan kisapollen kans siis päästiin puuhaamaan jälleen. Vinski oli tunnilla, joten kuluttelin aikaa tallilla muita hevosia kupsutellen. Hepat olivat kuulemma viikon olleet "lomalla" kun pakkanen ollut täällä pohjoisessa yli -20 niin tunteja ei ole pidetty. Oli ihanaa viimein laittaa ratsastushame päälle, kypärä päähän ja tallustella maneesiin oottamaan vuoroa. Vinskiä hieman kupsutella ja hymy pyllyssä selkään nousta. Ukolla oli jo silloin turpa ihan kuurassa eli hommia oli paiskittu. Ilman kipuja onnistui selkään nouseminen. Tunnin aikana tehtiin myötä ja vasta taivutuksia käynnissä ja ravissa. Keskityin kovasti tekemisessäni siihen, että pääsisin istumaan kyydissä rennosti ja saisin hevosen kiirehtimättä kuuntelemaan ja tekemään työnsä. Käynnissä se onnistui hyvin, mutta ravissa karkasi polle ponesti liian kiireiseksi. Ja lopulta sitten oikeaan kierrokseen mennessä tuli ongelmia kun polle jurrasi kovasti kiinni oikeaan kuolaimeen mikä on tämän hevosen taipumus ollut koulutunneilla usein. Siihen sain kivasti Meijulta ihan henkilökohtaisesti niksejä ja pitkään niitä reenattiinkin. Harmitti vain kun aika loppui hieman kesken. Mutta ilmoittauduin jo reilu parin viikon päästä oleviin Mintun valmennuksiin Vinskillä. Toivonkin että Minttu opettaisi minulle taas kadoksissa olevan istunnan takaisin.

Hyvä fiilis jäi ensimmäisestä tunnista sitten syyskuun. Nyt vain jatketaan hiomista ja toivotaan ettei nyt tarvitse olla poissa tunneilta. Ensi viikolla meno jatkuu esteiden merkeissä. Mutta sitä ennen nautitaan perjantaina Mintin luennosta, jossa on aiheena "Mitä jokaisen ratsastajan on hyvä tietää hevosen oppimisesta ja luontaisesta käyttäytymisestä? Miten asiat kannattaa huomioida ratsastuksessa?" Lisäksi viikonloppuna Mintti valmentaa Rovaniemellä ja kyyti onkin etsinnässä, jotta pääsee nauttimaan valmennuksista.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti