keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Joulu ja uusi vuosikin hurahti!

Leikkauksesta on toivuttu hyvää vauhtia. Kepit on lentäny nurkkaan ainakin toistaiseksi. Nyt kädet ristissä toivotaan ettei lunta ja liukasta tule niin ei tarvitse kauheesti varoa. Pääkallokelit ollu aivan hirveitä ja pari kertaa on pölähtäminen ollut lähellä.

Joululoma alkoi jo joulukuun puolessa välissä ja koulu jatkuu heti loppiaisen jälkeen tiistaina tentillä. JIPPII! Onneksi tentit on sujunu ja hyviä numeroita saatu. Ja kaikki tentit on ajallaan hoidettu pois alta. Ennen joulua suuntasin Keski-Suomeen hieman lomaileen ja nauttiin olosta ja jouluksi sitten tulin takaisin Ouluun viettämään joulua.

Ensimmäistä kertaa jouluna pääsin seuraamaan hautausmaalla tapahtuvaa vahdin vaihtoa sankarihautojen luona. Tosi hieno ja juhlallinen tapahtuma oli. Ja muistutti kyynelten kera siitä, että oikeesti jotkut ovat taistelleet meidän hyvien olojen puolesta. Lisäksi kävin muistaan mummoa ja pappaa ja rakasta ystävääni viemällä kynttilät hautausmaalle. Joulupukkikin oli minulle lahjoja tuonut. Kaikenlaista hyvää ja tarpeellista hyötytavaraa kauppakopasta fleecehuopiin ja mausteisiin tuli saatua.

Ennen joulua juuri Hööksiltä tuli tilaus missä ootti topparatsastushame. Jännitti, että onko koko sopiva mutta JEE! onneksi se oli. Vielä joutuu oottelemaan sen käyttöä. Kun ei ole pakkasia ja sekin, että ei vielä ole asiaa hevosen selkään nousta. Odotellaan rauhassa, että jalka vahvistuu. Mutta eiköhän sitä pian päästä nauttimaan hevosten parissa taas.

Uudeksi vuodeksi  suunnattiin jälleen Äänekoskelle. Naapureiden kera vietettiin hieman uutta vuotta ja samalla loput joululahjat tuli avattua. Karkkia menny monta kiloa. Ja uuden vuoden kruunas toki ilotulitus kun käytiin jopa kaupungin ilotulitusta seuraamassa. Eikä saa toki unohtaa uuden vuoden lupausta, joka sattuu olemaan sama kuin edellisenä vuonna. 
Uuden vuoden lupaukseni!





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti