sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Eilen hypättiin ja tänään maastoiltiin...


Tänään auton nokka kääntyi kohti kempelettä ja juurussuota. Lähdin hieman maastoilemaan ja nauttimaan ihanasta aurinkoisesta kelistä Karan ja muiden heppaystävien kanssa. Kara on minulla pienenä projektiratsuna, tarkoitus on totuttaa Kara uusiin polkuihin ja  maastoihin.  Tämä ihana satuhevosen näköinen ja tasaisen liikkeinen heppa on aivan mahtava maastopolle. Kunhan pienistä kummatuksistaan pääsee eroon ja tottuu kulkemaan maastopoluilla. Kaveri on tosi varovainen kintuistaan ja kulkeekin kivien ja kantojen vastaan tullessa hyvin eteensä kahtoen. Lisäksi hän on pieni lady kun jalkoja ei voi kastella mihkää lammikkoon vaan lätäköt kierretään pusikon kautta. Päästiin jo asiassa niin pitkälle et saatiin vettä loiskutettua ja hieman kinttuja kastumaan.

Ihania hiekka mäkiä päästiin puottaan välillä vauhdilla ja pienen pienet innostumis pompun sain myös laukan nostossa, mutta tällä kertaa polle oli paljon rennompi kuin viimeksi. Joten edistystä on paljon tapahtunut.

Viime viikolla oltiin ihan vain yhden heppakaverin kanssa tutustumisreissulla ja tänään sitten mentiin jo vähän isommalla porukalla. Pientä innokkuutta oli havaittavissa ja hikin reissussa tuli, mutta kivaa oli.

Huomenna meno jatkuu Aaltokankaalla Mintin istuntakurssin merkeissä. Tässä on menossa kahdeksan päivän putki hevosen selässä oloa, joka päivä käyn ratsastamassa. Kirjoittelen Mintin kursseista sitten tännekin.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti