Sairastuvalla jatketaan...

Minun osaltani vielä sairasloma jatkuu ainakin kuukauden. Koitetaan vielä kuntouttamalla saada jalka kuntoon.Mikäli jalka ei oo kuukauden päästä siinä kunnossa mitä se oli ennen vammaa niin, sitten edessä on leikkaus. Kyllä sitä perjantaina mietti lääkärissä, että mitä tehdään. Leikataanko jo heti vai vieläkö kuukausi katsotaan. Kun polvi on viime aikoina antanu periksi aikaslailla testeissä sun muussa. Turvotus ja kipu sentäs on jo hävinny. Oikeastaan kipua tulee vain sillon kun kuntoutan sitä niin sitten on leposärkyä. Keskiviiikkona sitten olisi aika mennä fysioterapeutille, katsotaan mitä siellä ilmenee uutta.

Mutta menoa ei kyllä polvi sinäänsä haittaa. Kepit vain riesana. Sunnuntaina suuntasin tallille estekisoihin toimitsijaksi. Minut oli laitettu ajanottajaksi. Mikä oli minulle ihan uusi tehtävä. Hieman itseä jännitti kun ristikko luokassa Vinski kaasutteli kyyditen pikku tyttöjä, että kuinka he suoriutuvat. Kun vinskiä kauheesti jännittää kisatilanteet. Hyvin kumminkin onnistuttiin. Pieniä tössäyksiä ja ohi menoja esteille tuli, mutta ei se menoa haitannut. Pikku tytöt ratsastivat sitkeästi kaikki esteet. Aikaa otin tuomarin vieressä ja siinä sainkin välkyn ajatuksen, että kerta koripallotuomarina sitä osataan olla niin mites olisi estetuomariksi. Ja niimpä illasta ko kotia pääsin niin netistä kahtelinkin hieman asiaan liittyvää matskua. Ja kerta koulutus on edullinen ajattelin, että voisin sen käydä. Ihaninta oli päästä halaamaan minun ihania kisapolleja. Niitä kun on niin ikävä tässä ollutkin. Melkein kyyneleet tuli.

Lopuksi vielä tässä hieman Tahdonvoima asiaa. Miettikää ja puikaa asiaa. On meinaan vahva ja mahtava  kaveri tämä... Jussi Lotvonen, Vammaisurheilija

Lomailua ja Valmennuksia!

Loman alkajaisiksi auton nokka kohti etelää ja viikon loma voineen alkaa. Auto toki pysähtyi jo 250km päähän Ouluun. Siellä sitä viikonloppu tallusteltiin ja oleskeltiin. Itse suuntasin heti Lauantaina kohti Iitä ja vuorossa oli hieman este- ja kouluvalmennusten pitoa Männikön kopseen ratsastajille. Ihanalta myös tuntui olla kotoisesti lannan lemussa ja tunkea nenä ihanaan paksuun shettiksen karvaan. Se rentofiilis mikä tallilla olosta tulee on sanoin kuvaamaton. Kolmetuntia kentällä pyörittiin.

Alkuviikosta heti poistuin keski-suomeen vanhempien luokse viettämään lomaa. Ja eniten harmitti se, että minulla jäi kaikki yksityistunnit väliin jalan takia. Se tuntui olevan mielessä koko viikon ja kaipuu hevosten pariin oli kova. Miten ihanaa olisikaan ollut päästellä suokin kyydissä ja oppia paljon uutta.Nyt varsinkin kun hevosille alkaa talvikarvaa pukkaamaan. Ne on ihania pörriäisiä.

Loppu viikosta jälleen paluu Ouluun ja linja-auto matka meni rattoisasti suunnitellessa lauantai päivälle jälleen valmennuksia. Innokkaat tytöt halusivat lisää tunteja ja luvassa oli lauantaille uutena poniaglity sekä lisäksi koulu ja estetunteja. Myös sunnuntaille jouduttiin järjestämään valmennuksia.

Hieman netistä Googlaten alkoi löytyä tietoa poniagilitystä ja heti omissa aivoissa alkoi raksuttamaan millaisia esteitä saisi helposti tallilla tehtyä. Lopulta saatiinkin kasaan kirjava ja hyvä joukko esteitä. Nyt se on korkattu! Männikön Kopseen ensimmäinen poniagilitytunti. Joka jatkossakin tulee kuulumaan valmennuspäivien aikatauluohjelmaan.

Myös päätimme alkaa toteuttamaan tyttöjen haavetta ihan oikeista maastoesteistä. Olen tässä viikon verran etsiskellyt hyviä sponsoreita keltä voisi saada käytettyjä autonrenkaita yms. Niin, että talven aikana voitaisiin rakennella ja maalata esteitä ja kevään tullen sitten viedä esteet metsään ja kesän aikana päästään kokeilemaan maastoesteiden antia.

Mahtavasti tytöt oppivat ja minulle jäi hyvä fiilis. Olen saanut hurjasti tytöiltä kehuja, että opetan hyvin ja se minun mieltäni lämmittää. Olen saanut paljon lisää puhtia tähän asiaan. Ja osaan katsoa ratsukon menoa ihan eri tavalla kuin ennen. Ja tuntuu, että oma silmäkin harjaantuu jatkuvasti.

Innolla haluan siirtää omia oppejani tytöille ja saada heistä hyviä ratsastajia, sekä ymmärtää sen miksi hevonen ei aina ymmärrä. Lisäksi haluan vaalia heillekin Eversti Carden ja Morriksen opit mitä itse saan ihanilta opettajiltani. Pian on tulossa taas minun valmennukset uudestaan ja niitä jo odotellaan kovasti.

Loman aikana  oli Ruukissa myös Eversti Carden valmennukset. Harmikseni niihinkään en päässyt, mutta kunhan Eversti keväällä taasen suomeen tulee niin varmasti olen maneesin laidalla nököttämässä vihreän vihkoni kanssa ja kirjaamassa hurjasti tekstiä. Sitä ennen pääsen jo seuraamaan Marraskuussa Mintin valmennuksia. Toivotaan, että polvea ei leikattaisi niin pääsen satavarmasti paikalle. Mikäli leikataan niin koitan kömpiä tallille polvesta huolimatta. On se vaan niin tärkeää.

Polvelle siis tosiaan kuuluu hieman huonompaa. Se on alkanut hieman lonksumaan ja olemaan epävakaampi sekä ei vieläkään pidä päällä portaissa. Näin ollen uusi lääkäriaika on perjantaina jolloin lääkäri katsastaa polven tilanteen uudestaan ja tarvittaessa aletaan suunnittelemaan leikkausta.

Tulevana viikonloppuna on myös Rovaniemen ratsastuskeskuksella estekisat niihin olen lupautunut jo hieman toimitsijan tehtäviin kun ei minua nähdä hevosen selässä.

Mut näköjään se on todettava, että oli sitten pää kainalossa tai kaveri pyörätuolissa on tallille päästävä keinolla millä hyväänsä. Luulempa, että sitä käydään rapsutukset Vennelle ja Vinskille antamassa viikonloppuna.

Laitoin vielä mukaan hieman kuvia valmennusviikonloppujen annista!

Tuomio on kuultu!

Nyt sitä on sitten magneetti takana ja tuomiokin käyty Terveystalolla kuulemassa.

"Polvessa on pientä vikaa." Näin sanoi lääkäri.... Elikkäs eturistisiteessä ja sivusiteessä on repeämä. Hoidetaan täysin konservatiivisesti elikkäs kuntouttamalla, leikkausta ei tarvita "ainakaan vielä". Kivut on ollut viikon aikana aikas kovat ja tässä nyt mennään päivä kerrallaan pikku hiljaa... Mahdollisimman pian kepeistä eroon ja siitä sitten kuntouttamaan. Menen työkaverille fysioterapiaan näin loman alkajaisiksi Oulussa ja hänen kanssaan katsellaan miten lähdetään kinttua hoitelemaan.

Lääkäri oli sitä mieltä, että marraskuussa olisin takaisin hevosen selässä. Itse tässä en ihan siihen usko, sen verran kumminkin tietoa on vammoista. Ja tällä hetkellä polven kipujen ja liikkuvuuden perusteella ei voi vielä ainakaan haaveilevansa siitä, että kepit heitetää nurkkaan ja menoksi vain. Asteittain nytten lisätään painoa jalalle ja kivun sallimissa rajoissa kävellään. Painetta kun tuo jalka ei oikeen vielä kestä. Ja öisin on mukavasti leposärkyä.

Päivä kerrallaan.... Nyt syysloman vietoon! Huomenna suunnataan Iihin Männikön kopseelle ja pitämään pikku tytöille este- ja kouluvalmennuksia 

Mintin valpat!

Ei se jalkapuolena olo estä maneesiin kömpimistä. Sunnuntaina suuntasin Hirvaalle, tarkemmin ottaen Ratsukievarille moikkaamaan Minttiä ja katsomaan valmennuksia. Vihreä vihko penaalin kera oli matkassa ja sinne sitä maneesin orrelle könyttiin istuskeleen ja katselemaan sekä oppimaan paljon uutta. Mukavaa oli kun heti ensimmäisessä valmennuksessa oli Suomenhevonen ja pääsi näkemään konkreettisesti mitä tarkoittaa mikäkin asia. Sain paljon uusia vinkkejä, miten saa ryntäilevän ja kiireisen hevosen kuulolle ja rauhoittumaan. Sekä miksi siitä tulee "rymistelijä" no siksi kun se tasapaino pettää eikä jaksa kannatella rintakehää ja tämän takia hevonen on etupainoinen kaiken kukkuraksi. Toisessa hevosessa pääsi selkeesti näkemään muutoksen kun palaset löysivät oikeat paikat niin hevonen oli kuin "liitohevonen" ja kopsutteli rauhallisen rennosti eteenpäin. Ja meno kyllä näytti niin hienolta, että.

Pääsin myös näkemään estetunnin antia. Sain muutamia  hyviä ja uusia harjoituksia mitä tulen teettämään omilla valmennettavillani ja sekä varmasti ratsastan itse joskus. Tehokkaita, mutta yksinkertaisia. Ja mikä mahtavinta oli päästä näkemään hevonen joka ryykää esteelle (eli menettää tasapainon juuri ennen estettä ja syynä on se että tukilihakset eivät toimi oikein ja oikeassa järjestyksessä). Ja se miten asia on korjattavissa. Mutta mikä hienointa oli huomata se iso ero hevosessa kun se hoksasi asiat. Mahtavaa!

Ahaa elämyksiä tuli paljon koettua Sunnuntaina ja mukavan rentouttava paskan hajukin rentoutti minua. Seuraavat Mintin valmennukset ovat marraskuussa ja tarkoitus olisi koittaa olla mukana yleisössä. Toki silloin ehkä jo voisi kaivata teetä termospullossa sekä hieman lämpösempää vaatetta.

Leffa sai miettimään!

Kuka voisi kuvitella, että jokin leffa voisi saada tytön näinkin sekaisin. No Teemu sai. Käytiin katsomassa Selänne-leffa. Ja voinen sanoa, että se oli hyvin tehty ja mahtava leffa. Täynnä, tunteita, kuvauksia ja huumoria. Mutta myös kerto karun totuuden urheilusta. Leffan aikana itselle tuli muistoja "miltä tuntui kun nostin juniorina pytyn joukkuekavereiden ympäröimänä ylös" tai se tunne kun voitit jotain suurta ITSESI!

Kun palaa vuosiin kun sitä oranssia nahkakuulaa vielä pomputteli. Useita tunteja salilla. Taisteltiin huimasti herhiläispaidassa. Koripallojoukkue oli silloin kuin toinen perhe ja sali kuin toinen koti. Se tunne kun voitettiin aluemestaruus ja se kun yläasteella päästiin koulujen välisten pelien finaaleihin ja oltiin lopulta taistelemassa mitallista. Ne lukuisat fanibussi reissut nokkahuiluineen ja palosireeneineen kohti Helsinkiä. Niitä tunteita ei vain unohda. Se kuinka lähellä koripallo oli aina minussa sykkinyt. Ne kyyneleet mitkä valui poskia kun joku peli hävittiin tai jokin harjoitus ei onnistunut. Lukuisat kotiarestit kun harkkoihin ei päässyt. Se tunne kun haluat päästä pelaamaan liikuntatalon isolle parketille koko kentälle, missä esikuvatkin ovat pelanneet. Ja kun se viimein toteutuu loppiaisturnauksessa tuntee itsensä isoksi ja taitavaksi pelaajaksi. Tai sekin hetki kun valmentaja lyö kouraan viime kauden pelipaidan, jossa lukee #10 Robinsson. Se tunne kun saat pukea yhden esikuvan paidan päälle ja joka on tällä hetkellä vanhin pelaaja naisten korisliigassa. Muistan vieläkin vanhan Variksen sanoen tuomaroidessaan " Ettekö te saa tuota Robinssonia kuriin". Se Robinsson oli minä. Pieni hentoinen tyttö isossa pelipaidassa. Mutta ne onnen kyyneleet voi tulla niinkin pienestä kuin voittaa muuramen tytöt. Mutta hetkessä kaikki on ohi. Yksi loukkaantuminen ja tunne on se, että tässäkö tämä oli. Sieltä kumminkin noustiin. Mutta lopulta vaivat ja joukkue nujerti tämänkin nuoren tytön unelman maajoukkuepelaajan paikasta sekä pelaamisesta liikuntatalon isolla parketilla edustusjoukkueen pelipaidassa. Tämä oli se minun haave ja unelma joka kuitenkin jäi täyttämättä. Comebackistä on haaveiltu ja pieni muotoisen tein viime keväänä kun pääsin pelaamaan Simabasketissa yhden pelin ensimmäistä kertaa elämässä eri pelipaidassa kuin koskaan ennen. Edustaen Rovaniemen NMKY:tä. Tuo haave lopullisesti kentille palaamisesta jäi kuitenkin vielä haaveksi. Joskus haaveilin siitä, että me kaikki kolme sisarrusta vielä joskus pelattaisiin yhdessä Äänekosken Huiman pelipaidassa edustusjoukkueessa. Ja Miia voisi kuuluttaa "kolme Ämmää seikailee"...

Kun koripallo vaihtui lenkkareihin ei sitä alkuun ollut aavistustakaan mihin sitä oltiin ryhtymässä. Lukuisat kilometrit vuoteen ja kisoissa aina viimeisenä. Mutta silti välillä mitallitilikin avattiin ja valmentajalle suklaakakkuja leivottiin. Vammat olivat kadonneet ja menoa ei voinut estää. Muutamia vastoin käymisiä aiheutti pitkät kisamatkat kun ei vielä ollut ajokorttia ja joskus piti äidiltä anella pääsyä SM-maastoihin Savonlinnaan. Ne pienet tavoitteet tuntui mahtavalta saavuttaa. Se miten henkisesti kasvoin vuosien aikana urheilijana. Muistan sen vieläkin kun voitin TUL mestaruuden 3000m. Viimeinen  200m maaliin lähin ottamaan loppukiriä isä kannustaa ensimmäistä kertaa kisoissa n.100m ennen maalia pituushyppy paikan nurkalta. Pääsen lopulta viimeisessä kaarteessa ohi ainoasta haastajasta. Ja pidän pintani loppuun asti. Se itku mikä pääsi. Että olen kerrankin Mestari! Ja se tunne mitä isä sanoi jälkikäteen " En uskonu että pääset ohi". Ne sanat kaikuu vieläkin korvissani. Vaikken juoksussa koskaan saavuttanut ns. SM-mitallia. Olen tyytyväinen siihen, että sain kokea olevani urheilija. Ja sen, että se työ oli vain minusta kiinni. Siihen ei tarvittu joukkuekavereita. Lopulta ylikunto vei voiton ja oli aika palata ajassa taakse päin. 

Jatkoin juoksu-uran jälkeen ratsastusta, joka oli ollut tauolla muutaman vuoden juoksun takia ja senkin, että se vain jäi kuvioista. Paluu kisakentille oli haaveena ja se viimein toteutui. Nytten olen kesän elänyt unelmaa siitä, että minulla on ollut hevosia tarjolla niin koulutus kuin kisapuolelle. Kesän kisat on menny mahtavasti. Ja luvassa on varmasti paljon lisää. Mahtavin ja ikimuistoinen kokemus oli hypätä aaltokankaalla Merijalla. Se tunne kun pääsin maaliin ja yleisö taputti. Minulla valui poskilla kyyneleet kun muistelin Aittolahden aikoja. Talli jossa pikkutyttönä vietin aikaa useita tunteja illassa. Äiti soitti "joko tulet?"... aina kuului vastaus "En vielä" tai "Äiti saanko mä olla vielä vähän aikaa?". Merija toi muistot mukanaan Äänekoskelta. Ja ei voi muuta kuin kiittää Hannaa mahtavista junnuvuosista ja ihanista tunneista. 

Mutta elänkö nyt sitä unelmaa? Ehkä se on pakko myöntää, että ei sitä voi käsin kirjoittaa valmiiksi. Mutta haaveena minulla on päästä ratsastuksen puolella niin pitkälle kuin mahdollista. Koittaa rakentaa siitä elämästä niin hyvä unelma kuin on mahdollista.

Nyt tais hetkeksi ratsastukset jäädä...

Tosiaan viikonloppuna hieman oli vauhdikas seminaari. Hännän ryöstössä polvi vääntyi kun isokoinen mies kaatui päälleeni. Ja nyt sitä sitten keppien kanssa liikutaan kiltisti kun lääkäri niin käski. Ensi viikolla mennään magneettiin ja sitten torstaina kuullaan tuomio polvesta. Toivotaan, että sillon selviää mikä siinä on ja mahdollisesti hevosen selkään päästään pian.

Mutta nyt harmikseni voin jo sanoa, että olen joutunut perumaan Mintun valmennukset ja monet muut ihanat tunnit. Ja vain odottelemaan toipumista. Ajattelin huomenna kumminkin mennä seuraamaan Ratsukievarille Mintin valmennuksia, kun Mintti on täällä.

Ja varmaankin joku ilta ajelen tallille katseleen mitä sinnekin kuuluu. En minä osaa ilman hevosia olla.

Mahtava tunti super pollen kanssa...

Hieman on tässä päivittelyt jäänyt kun on hieman tapahtunut elämässä liian lyhyellä aika välillä liian paljon, mutta niistä kyllä kanssa tässä kirjoittelen.

Meiju oli unohtanut minut listasta, mutta ei se haitannut. Siirrettiin vain ratsastus tuntia myöhemmäksi ja minä hieman auttelin Meijua tallilla hieman auttelin ja sitten kävin auttaa Seppo-ponia kun oli päättänyt tarhasta vähän livistää.

Ei sitä voi muuta enään todeta kun Venne on niin mahtava super polle ja se on paras. Torstaina jälleen marssin tunnille ja jälleen sain alleni Vennen. Jee! Ja mikä parasta niin tehtävä jota tunnilla harjoiteltiin oli kolmikaarinen ja kun muut keventi ravissa, meikä istui harjoitusravissa. Sen kyllä huomasi tunnin jälkeen kun ladypackki oli hyvin tulessa ja reenattu oli. Mutta kertoohan sen järkikin kun istut ison suomenhevosen selässä ja semmoisen menijän liikkeitä vasten niin sen loppu tuloksen osaa arvata. Tunnin haasteksi otin Vennen kanssa sen, että saan löydettyä hyvän  kuuliaisuuden ja yhteistyön Vennen kanssa ja mahdollisimman pienin elein ja liikkein. Lisäksi halusin, ettiä hieman hevoseen muotoa ja löytää avaimet siihen. Onnistuin hyvin kummassakin tehtävässä. Hevonen meni rennosti ja oli kuuliainen pienen alku "herkistelyn" jälkeen.

Kun Vennen saa kuuliaiseksi. Tarvitsee vain nyrkit puristaa pari kertaa nyrkkiin ja rutistaa vatsalihaksia niin polle seisoo kuin tatti paikallaan. Myös tunnilla tuli huomattua kun polle herkistyi "liikaa" niin kun istuin liikettä vasten niin hevonen pysähty vaikka piti vain siirtyä käyntiin. Mutta tyytyväinen pitää olla, että polle joka yleensä menee kuin kaahari on herkkä ja kuuliainen eikä mihkään ole kiire... Mahtava ja nautinnollinen tunti. Tätä lisää. Seuraava kehityksen kohde on saada hevonen pyöreäksi ja muotoon sekä löytää sopiva ohjien pituus työskentelyyn.

Ei se aina onnistu... sitten taas vähän paremmin...Ja lopulta minusta meni superisti...

Kisojen jälkeen oli aika taas palata loppu viikosta ratsastustuntien pariin ja jatkaa harjoittelua kohti seuraavia kisoja. Yksi tallimme ratsastuksen opettajista piti viimeisiä tunteja tallilla kun elämän muutos oli edessä. Itse menin tunnilla Jennalla. Tämä pieni 5-vuotias riiviö olikin aikamoinen. Hetkittäin tuntui siltä tunnilla että minä tulen selästä alas ja lähen talliin. Hetkittäin sitten tuli onnistumisen hetkiä, mutta suurin osa meni keturalleen ko polle juoksenteli alta ja oli vaan meno päällä. Itse en osannut istua kyydissä en sitten yhtään ja jatkuvasti vain meni kaahotukseksi...

Seuraava tunti oli jo maanantaina ja tällä kertaa myöskin kiipesin uuden tuttavuuden Wimmen selkään. Tunnilla tehtiin kolmikaaris harjoitusta mikä minusta on niin mahtava harjoitus ettei muuta ole. Olen siihen tykästynyt kovin. Wimmen kanssa myöskin rentoutuminen oli hukassa ja jännityin helposti hartiasta ja silloin hevonenkin jännittyi minun alla. Hetkittäin sain kaverin kulkemaan kivasti muodossa, mutta töitä on vielä.

Kolmas kerta se vissiin toden sanoo kun keskiviikkona kiipesin ihanan Vennen kyytiin ja pääsin vääntelmään kouluratsastusta oikein tosissaan. Työskentelyä keskiympyrällä mm. kääntämistä kulmikkain ja saada hevonen suoraksi välissä sekä myös hieman siirtymisiä. Tunti meni aivan mahtavasti. Polle oli hereillä alusta asti ja myötäsikin hetkittäin kivasti. Huomasin itestäni selkeästi sen, että pystyin rentoutumaan kyydissä ja saatiinkin aika hyviä suorituksia. Olo tuntuii itsessäkin tosi hyvälle pitkästä aikaa onnistua kunnolla. Lisäksi päästiin lopuksi laukkaamaan ja sehän oli kummankin mieleen. Pääty-ympyrällä vedeltiin kumpaankin kierrokseen ja pieniä pomppuja takapäästä oli hetkittäin aistittavissa sekä pientä kaahausta. No mikäs ko on vain kolme hevosta maneesissa niin tilaa on kaahata. Hienot fiilikset jäi tunnista. Eniten itsestä tuntui oudolta opettajan kommentit "istu takajalkojen päällä, älä anna Vennen vetää sinua kaulalle" Sanoinkin tunnin lopuksi että ei Venne minua kisko mihinkään eli ilmeisesti minun asento hevosen kyydissä muuttuu laukassa niin, että takamus irtoo satulasta.

Samalla ilmoittauduin kahen viikon päästä oleviin Mintun valmennuksiin Vennellä. Niitä jo kovasti odotellaan ja hieman Meijulta etukäteen tiedustellut Mintun valmennus tyyliä. Päästään Vennen kanssa tosi toimiin ja reenaaman yhdessä saksasta asti tulevan ratsastuksen opettajan opissa kaksi päivää ja kumpanakin päivänä tunnin verran. Toivotaan, että tästä saadaan tapa ja päästään jatkossakin oppiin. (Eli kunhan budjetti kestää)

Hopea ei oo häpeä! eikä esteratsastus oo tyylilaji!

Toinen kisapäivä oli aivan huikee!! Lähdin kisaan vain yksi tavoite mielessä "kolmen esteen yli mennään vaikka mikä olisi"... Aamusta tallilla oli viel hetken hiljaista ja pian pikku tytöt ootti ilmoitustaulun luona kuumeisesti kisarataa, mutta minäpäs olin jo käynyt maneesissa kurkkaamassa miltä rata näytti. Sitten ei muuta kuin pollen puunaukseen. Onneksi ei kauheeta mutakasaa tarvinnut harjata. Sitten vain puhtaat vermeet selkään ja menoksi.


Lämmittelyyn jouduttiin hetki ottelemaan. Ja lämmittelyssä tein paljon samoja juttuja mitä perjantain verkassa tehtiin ennen rataesteharjoitusta. Kääntymisessä otin erityistarkkailuun oikean puolen, että hevonen kääntyy. Ja siksipä tein paljon voltteja ja jopa johdin oikealla kädellä sekä hain hevosta seuraamaan ohjaa."Kun muut laukkaa niin Vinskikin laukkaa" tämä oli herran mielipide, mutta sitkeesti tämä emäntä koitti hevosen ravissa pitää. Lopulta sitten hieman tempon muutoksia laukassakin ja kohti esteitä. Ulkokentällä verkassa polle hyppäs ihan kivasti ja verkkavalvoja Arja oli vähän antamassa ohjeita. Hyppäsin muutaman hypyn vain. Ja olin hyvillä mielin matkaamassa radalle.


Minusta Rourin porukka oli kivasti järkännyt sen, että toinen ratsastaja ootti maneesissa vuoroaan kun toinen suoritti. Näin ei kukaan ollut yksin maneesissa ja samalla odottava ratsukko pystyi näyttämään esteitä. Varsinkin minä hyödyin tästä kun hevonen oli tosi epävarma hyppääjä ja ko siellä kentällä oli kaiken maailman pelottavat kukkapurnukat sun muut. Lisäksi ennen starttia sai hypätä ensimmäisen esteen "verkkahyppynä" mikä varmasti monelle epävarmalle tai vastaavalle hevoselle oli hyväksi laukaisemaan kisajännitystä sun muuta. Itsekin tämän hyödyn myös käytin. Sitten ei muuta kuin vauhtiin. Eka este meni hyvin, mutta toiselle hevonen empi ja jouduin käskemään. Kolmas meni jälleen hyvässä imussa, mutta nelosen okserille sitten hevonen teki mutkan ja yritti ohi, mutta olin valppaana ja käänsin nokan kohti estettä ja hevonen teki ratkaisun että hyppäsi sitten yli paikaltaan. Sarjalle tultaessa (5a+b) polle jälleen yritti samaa temppua tulla ohi, mutta meikä käänti nokan esteelle ja paukautti kylkiin ja murahti. Niimpä hevonen hyppäsi jälleen paikaltaan BOING! Samassa tilanteessa multa lenti jalustimet jalasta ja jollain ihmeen tempulla sain ne toisella esteellä jo jalkaan takaisin. Ja yhden ihanan pikku tytön sanoin " Se alkaa toikkaroimaan" (tämä kuuluu videolla kun pikku tyttö kaverin kanssa kuvasi suoritustani). Loppu sujui ihan mallikkasti ja tuntui että ponikin rentoutui. Perusradalta 0 virhepistettä ja uusinnasta ihan pyöree NOLLA! Ihan uskomatonta!!! Kisavideo on niin kauheeta katottavaa etten sitä teille tänne suo. Ja varmasti minun ratsastustyyli joitakin otti kaaliin, mutta muutamat jo kommentoi "ei tossa ollu mitään muuta tehtävissä" Jospas ens kerralla mentäs siistimmin.

Kuten tuomari sanoi " ei tätä laji tyylillä ratsasteta" Ei voi olla kuin tyytyväinen kisasuorituseen. Kisakuvia tulee kunhan niitä saan. Eilisistä koulukisoista laittelin kuvia jo edelliseen tekstiin.

Tässä viikonlopun kisojen tulokset:

Koulukisat
Estekisat

Helppo C:1 2000, pisteet 115,5 ja 57,75%. Sija 9/12

Tallille päästyä äkkiä putsaamaan Venne herran varusteet ja sitten olikin aika käydä katsomassa mitä pollelle kuuluu. Ja voi kauhistus. Estetunnilla se oli hionnu ja sitten se oli päättäny piehtaroida karsinassa. BINGO! No hirveä hinkkaaminen pyyhkeellä ja lopuksi harjalla ja toivoen, että heppa kerkee kuivaa ennen kisaa. Hieman myös oli ongelmia pienen jöröjukan sänkitörön kanssa kun sen asetteleminen muun harjan alle oli hieman työlästä varsinkin kun ruoka oli tärkeempää. Koitin laskea mielessäni mihin aikaan kannattaa lähteä verkkaamaan, mutta ei se osunut oikein kohdilleen. Ajattelin semmoista max. 30min verryttelyä, mutta se menikin sitten kävelyksi verryttelyalueella. Verryttelyssä Venne oli aivan super hevonen ja huomattavisssa oli pollesta hieman vieraskoreutta. Eipä ole herraa ollut koskaan nuin helppo koota. Kaikki sujui oikein mallikkaasti ja olen erityisen tyytyväinen verryttelyyn.

Kun viimein päästiin kohti maneesia ja radalle tuntui polle tosi laiskalta. Ja arvelin, että yli tunnin kestänyt oottelu ja verkkaaminen oli saanu hevosen väsyksiin. Radalla meni hyvin. Polle hieman piristyi. ja alkuunsa toki hieman kahteli ja jännitti katsomopäätyä kun siellä ihmisiä oli paljon ja se koulutuomarikin. Mutta hieman juttelemalla ja rauhottelemalla me selvittiin. Ääniapuihin Venne reagoi kivasti ja ne tulikin tarpeeseen radalla. Korkeimmat pisteet saimme Vennen kanssa radalla kohdasta.... "koko rata leikkaa, askeleen pidennys keventäen"... ja "askeleen pidennys keventämättä" näistä saimme 6,5 pistettä. Ja loput radan vaiheet olivat 5-6 pisteen luokkkaa. kommentti joka lämmitti mieltäni oli " tasainen kokonaisuus". Pysähdyksiämme kehuttiin ja se tuntui hyvältä. Lisäksi sain ratsastajan arvostelu pisteissä

ratsastajan vaikutus hevoseen 6.0
ratsastajan asento, istunta ja apujen käytön moitteettomuus 6.0
oikeiden teiden seuraaminen 5.5

Olen tyytyväinen pisteisiin. Kolme ratsastuskertaa takana Vennen kanssa kesän jälkeen ja tavoitteet toteutui (pysyttiin aitojen sisäpuolella ja saatiin hyväksytty tulos).

Nyt vain kovaa reeniä ja kohti seuraavia kisoja. Ja varmasti Vennellä vielä startataan.

Helppo C:1 2000, pisteet 115,5 ja 57,75%. Sija 9/12

Nyt on kisa kamat pesty ja valmistautuminen alkaa huomenna vuorossa estekisat ja siellä päästellään 60cm Vinskillä.

herätty on ja kisa-aamu!!!

Huomenta vaan kaikille täällä on herätty ja ihanaa saada nukkua hieman pidempään kouluviikon jälkeen. Vaikkakin kisajännitys meinas ottaa minusta pienen vallan tuossa aamulla, mutta sitkeesti koitin nukkua vielä. Ja perinteisesti näin pienen kauhu-unen siitä mitä tulee tänään Vennen kanssa taphtumaan radalla. Onneksi ei ole perjantai ja 13.päivä.

Eilen illalla myöhään tuli jo lähtölistat tälle päivää. Ja me Vennen kanssa startataan HeC-luokassa viidentenä. Lisäksi illalla kirjottelin paperille kaikki tarvikkeet listana mitä pitää ottaa mukaan ja mitä pitää muistaa tänään tehdä ennen kisoja.

Ulkona on hieno keli toivottavasti kisanjärjestäjät fiksuuntuisi sen verran, että rakentaisivat ulos kisaradan. Se olisi paljon mukavampi ja saataisiin parempi kisavideokin kuvattua.

Parasta kisapäivässä on se kun pääsee puunaamaan kaikenlaista ja oikeesti tuntee valmistautuvansa kisoihin. Tänään alkaa klo 16 kisat ja varmaan tuossa kahden maissa pyrin olemaan tallilla, että kerkeen tehdä kaiken valmiiksi ennen kisojen alkua.

T'änään myös aamusta pitäisi tulla julki huomisen lähtölistat.

Mutta nyt ei auta muu kuin lähteä pesemään kannuksia ja virittelemään nahkaremmit niihin....Morjens!

Kolmas päivä tallilla...

Viime viikon estetunnilta

Jälleen illaksi kimpsut ja kampsut matkaan ja tallille. Vuorossa oli esterataharjoitus. Luottavaisin mielin menin tallille kun olin lähes sata varma hevosesta, että se on Vinski. Ja niin se olikin. Päästiin siis puksuttelemaan esteitä. Ensin hieman karsinassa hupsuteltiin herran kanssa ja puunailtiin suurimpia mutia pois kun herra oli päättänyt käydä hieman köllimässä mudassa. Muutamat kierteet jalustinhihnoihin ja ei muuta kuin matkaan. Päästiin jälleen pomppimaan ihanan isolle estekentälle. Tilaa oli kaahaamiseen. Alkuunsa Meiju piti meille alkulämpän. Olisi kiva ollut tehdä se itse, mutta kiltisti tein ohjeiden mukaan ja muutaman hyvän "elämyksen" ja vinkin sain miten kannattaa Vinskiä verkata. Hyvin herra kuunteli ja mukavasti jopa nytten käännyttiin. Kun oikea kierto ollu hankalampi kääntymisen osalta. Ja minusta myös kivasti polle myötäsi hiem
an verryttelyssä. Laukkaa sekä ravia pystyin hyvin säätelemään. Verkkahypyt meni ihan kohtalaisesti. Hieman takkusi kun puomit olivat värikkäämpiä. Jouduin hieman olemaan itse rohkeampi ratsastamaan hevosta eteenpäin ja rohkaisemaan yli esteistä.

Yksi kielto tuli rataharjoitusta tehdessä, mutta homma aloitettiin alusta ja minä kokosin pääni ja päätin alkaa ratsastamaan. Persus penkkiin, että päästään kunnolla hevosen takajalkojen päälle ja kohti vain esteitä. Muutaman kerran jäin radalla hypystä jälkeen tai ennakoin. Joten hypyistä tuli hieman töksähtäviä. Oma fiilis oli hevosesta, että Vinski tuntui jotenkin paljon enemmän epävarmalta kuin viime keväänä.

Reenin jälkeen hieman Meijulta tiedustelin, että olisiko kannukset hyvä laittaa jalkaan ja sanoi, että ei niistä haittakaan ole, että niistä voisi jopa olla apua hieman jos Vinski epäröi esteelle niin saa paremman pohjeavun hevoselle jos tulee tilanne ja tarve.

Kotiin tullessa katselin hieman kuvattuja videon pätkiä hypyistä ja analysoin itselleni vähän viikonlopun kisoja silmällä pitäen, että mitä pitää huomioida ja muuttaa omassa ratsastuksessa. Tässä lyhyesti...

Elikkäs kisoissa tärkeintä muistaa...
* Hyvä laukka (laukan pitää olla reipas ja pyöriä)
* Rohkaisu
* Persus penkissä
* Odota hyppyä

Jäin vielä tunnin jälkeen tallille puuhaileen ja viettelemään aikaa. Hieman auttelin tuntilaisia hevosten kanssa sekä täyttelin heinäkärrit ja muut valmiiksi iltaa varten.

Viikonlopun kisat jo pyörii ajatuksissa... Huomenna iltapäivästä suuntana talli ja mennä hieman laittelemaan Vennen varusteet kuntoon ja sitten illalla onkin kisojen aika. Jöröjukan sänki törö pitää saada piiloon jotenkin sievästi ja mörkö harja vähän asettumaan nätimmin. Mutta eiköhän se onnistu. Puunausta ja puunausta tiedossa.

Toivotaan, että kisat saadaan videolle (ja mahdollisesti myös tänne blogiin)... Kuvia ainakin yritetään saada. Niin että oisi kummastakin hevosesta hyviä edustuskuvia.