

Heti alku viikosta on otettu tiivistä menoa... Maanantai-iltana heti jumpan vedon jälkeen suunnattiin tallille ja Jee! Meikä pääs ihanan Peten kyytiin. Tunnilla tehtiin painonsiirron avulla hevosen ohjaamista ympyrällä. Tehtiiin ympyrää, mutta matkan varrella käännettiin hevosta vasemmalle ja oikealle hieman mutkitellen ja lopuksi myös suoralla uralla samaa hommaa. Aluksi käynnissä ja sitten ravissa. Heti tunnin alusta asti Pete otti hommat lunkisti. Ei ollut kauheeta "singeri-menoa" vaan ihan lunkisti työskenteli kokoajan. Rentoa menoa ja vaikka jalat hieman jumissa olivat niin ei sillä väliä. Kivaa se silti oli. Polle oli erittäin kuuliainen ja kohtuullisen rento. Lisäksi polle oli erittäin miellyttävä ratsastaa kaikin puolin. Tai sitten minä oon oppinu ratsastaan tätä ihanaa pientä pikkusuokkia. Jolla on ihan mahtava harja.

Tiistaina jälleen koulun jälkeen hieman jumppia ja sitten suuntana jälleen tallille. Flunssa meinaa kroppaa painaa, mutta koitetaan pyristellä vastaan. Tallilla koin "järkytyksen" listassa luki Roope. Tämän herran kanssa ei ole aikaisemmin mittään kauheen buenoja tunteja ratsasteltu ja jotenkin vidutus kynnys oli valmiiksi korkealla kun tämän jättiläis herran kyytiin pääsin. Laiskan hevosen kanssa asiaa ei todellakaan helpottanut se, että jumpista oli jääny hirveä hapotus ja hevosen selkään nouseminen sokeripalan avullakin oli jo kova suoritus... Hieman reidet hapoilla.... Heti alusta asti koitin ratsastaa tehokkaasti tätä hevosta ja onneksi Sanna vielä ohjeisti minua tunnin alussa, miten kannattaa ratsastaa. Ihan kohtalaisesti sujui. Laukassa vasempaan kierrokseen polle vaihteli muutaman kerran laukkoja ihan omin päin. Herra on hieman herkkä istunnalle, joten arvelen, että minun istunta oli hieman vinksallaan. No tähän istunta asiaan on toivottavasti pian tulossa korjausta kun olen ilmoittautunut 16.5. Ouluun ratsastussimulaattorilla ratsastaan. Oikeaan kierrokseen sitten minulla paloi päreet kun polle teki mitä lystäs aina välillä ja lopulta luovutin. Väsymys itkun kera. Ja se siitä. Ehkä näin oli hyvä. Eipä ois paljoa jaksanukkaan. Nyt ei auta ko painaa "Julkaise"-nappia ja sitten mönkiä peiton alle sänkyyn. Ja heppaunien kera kohti huomista. Vappuna hieman huilaillaan ja pidetään kivaa, mutta arkeen palataan jo perjantaina kun suuunnataan kohti Kauhajokea ja heppahieronnan jaksoa. Tallin tuntiopettaja Sanna kertoi minulle, että kannattaisi perehtyä iilimatohoitoihin. Ja alkaa niiitä tekemään. Kuulemma uusi juttu Suomessa. Pitää varmaan alkaa guuglettaa.... Koitan saada aikaiseksi myös Carden klinikkatekstit piakkoin. Nyt tämä lähtee heppaunille.... mut sitä ennen vielä yks juttu. Nyt minulla on uuni tuore uusi heppakirja... Pulliaisen Mintun kirjoittama Perusratsastus. Nopealla silmäyksellä suosittelen kirjaa muillekin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti