![]() |
Onks pakko lähtee duuniin? |
Asetuksen ja taivutuksen kautta lähdettiin hevosta jumppaamaan. Taivutuksessa on tarkoituksena, että hevonen venyy ulkokyljestä ja kaulasta. Hevonen voi taipua ainoastaan etu- ja takaosastaan. Hevosen ranka selästä ei liiku. Asetus tulee niskasta ja nimenomaan atlas nikamasta.Tässä taas pieni teoriapaketti tältä päivää...
![]() | |
Mitä jäbä duunaa?? |
Pienen tauon jälkee oli laukkojen aika. Laukkaa tehtiin siten, että laukka nostiin ja asetettiin vasta-asetukseen ja haettiin tasapainon siirtymistä ulos kun se onnistui, muutettiin hevonen myötä asetukseen ja siitä laukattiin puolikas ympyrän kaari ja kun suora alkoi. Jälleen asetus haettiin ulos ja tasapaino ulos. Hevonen kulki kivasti tässä tehtävässä.Vain pieniä vilkahduksia oli sellaisia ei toivottuja.
Kun hevonen väsyi vielä hieman enemmän sitä kiinnosti enemmän ja enemmän kaverit. Se alkoi hörisemään ja lopulta jopa koitti ottaa oman vapauden ja poistuu paikalta kavereiden kanssa. Terävästi useita kertoja taisteltiin asiasta ja meno suunnaksi onneksi valikoitui minun suunta. Josta sitten loppuun iskostui pieni teoria paketti meille ratsastusta opettaville. Varsinkin tuntihevoset ovat oivia tässä asiassa, että poistutaan paikalta kavereiden luo. Ja jokaiselle tuntiratsastajalle tulisi saada asia taottua päähän, että jos hevonen lähtee eri suuntaa mihin sinä haluat. Niin sinä käännät vaikka väkisin sen sinne suuntaan mihin haluat. Ja nimenomaan ei sen suunnan kautta mihin hevonen haluaa kääntyä.
Kokonaisuutena opettavainen valmennus vaikkakin poni väsähti toisena päivänä selkeästi. Seuraavaa valmennuspäivää odotellaan ja välissä koitetaan hioa taitoja Vinskin kanssa tunneilla.
Loppu kävelyt jälleen korttelin ympäri ja sitten huilaamaan talliin. Tallissa vähän ruisleipää russuteltiin pienten lihashuollollisten toimien kera. Ja päälle vähän jalkoihin venyttelyä. Harjaukset ja loimi niskaan. Kun pollelle tuli duunissa hikiki... Meiju toi spraypullossa meille linimenttiä ja sehän oli ällöä. Suhina ääni ja kaikkee, sekin et se haisee pahalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti