torstai 8. elokuuta 2013

Koulutunnilla ja rautaa suussa

Työpäivän jälkeen suuntana Juurussuo ja koulutunnille tällä kertaa ois tarkoitus mennä puksutteleen. Taso ryhmällä oli HeA. Polleksi sain ihanan Karan, kuten alunperin Riikan kanssa oli puhe. Lisäksi tunnilla oli oma pieni jännitys kun oltiin sovittu, että ratsastan tunnin kangilla. Tallissa oli hieman pientä värkkäämistä ja säätöä, että saatiin pollelle sopivasti suuhun kapistukset. Kentällä tehtiin vielä pikainen tarkistus, että ovat oikein ja hyvin. Ja heti ekalla kerralla meni oikein. 

Tunnilla tehtiin hieman voltin kautta väistöjä käynnissä ja ravissa. Tarkoitus oli saada hevoset pyöreäksi. Lopuksi sitten laukassa pääty ympyröitä. Keskityin tunnin aikana pitämään kädet hiljaa ja ratsastamaan hyvässä tahdissa. Karan kanssa tahti löytyi yllättävän näppärästi ja hevonen tuntui kivalta, herkältä ja kevyeltä ratsastaa. Laukassa hain hidasta, mutta tahdikasta ja pontevaa laukkaa. Lopulta hetkittäin sellaisia pätkiä sain. 

Nyt on tullut huomattua, että kiinnitän paljon Carden kurssin jälkeen siihen, että hevonen menisi tasapainossa ja olisi heti alusta asti hyvin aktiivinen ja ponteva. Lisäksi tuntuu, että oma istuntani on suhteellisen vakaa, kunhan jalat löytää paikkansa satulavyön takaa, ettei kantapäät nouse ja mene liian taakse niin se on hyvä sitten. 

Fiilikset mitkä kangista jäi niin oli ihan hyvät. Käsi pysy mielestäni hyvin vakaana ja hevonenkaan ei turhaan jarrutelllut kumminkaan kangista. Ehkä Kara oli aavistuksen kevyempi edestä ja helpommin ratsastettavissa, mutta ei kanget oikein muuten poikennut normaaleista kuolaimista kuten olin aikaisemmin luullut ja ajatellut kun niistä on peloteltu niin paljon, että ne on niin kovat yms.

Maanantaina reenaan Karan kanssa itsekseni tunnin kouluhommia. Joten mielenkiintoista nähdä miten yhteistyö lähtee yhdessä kulkeutuun kohti mahdollisia ekoja koulukisoja! ;)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti