lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tyylillä yli esteiden...

Nyt se alkoi. Heti juhannuksen jälkeen maanantaina startattiin Mintin tyyliestekurssilla. Viimein pääsin Mintin syyniin ja arvostus Minttiä kohtaan on tosi korkea. Innokkaana laukkasin tallille kämpältä pitkän työpäivän ja matkustamisen jälkeen. Johan sitä klo 6.50 oli keski-suomesta lähdetty bussilla kohti Oulua.

Tallilla kahtelin listaa ja Meri meni jälleen Merillä. No ei se auttanu ko laittaa "vanha" Mamma kuntoon ja sitten hieman esteitä kantelemaan kentälle ja lopulta uuliaan mustan kanssa paikalle. Eka päivä oli vähän hakemista ja keskityttiin pohkeen paikkaan ja istuntaan. Ja voi taivas kun seuraavana päivänä oli säären etuosa kipeä. Hyvä kun jalkaa kärsi kävelyyn käyttää. Minulta vissiin löytyi uusi lihas.
 
Videossa minä ja Tihta, kurssipäivä kolme.

Tiistaina meno jatkui jälleen Merin kanssa. Hommat sujuivat jo paremmin ja meidän menoa kuvattiinkin, mutta video oli sen verran huono, ettei näistä kahesta päivästä oikeen ole kerrottavaa videon muodossa. Päästiin Merin kanssa vauhtiin kun hypättiin mukavasti 80cm okseria. Ja huomasi, että hevonenkin alkoi heräämään hieman paremmin kuin 30-40cm ristikoista. Mutta niin se vain on että pienistä se on lähettävä jos meinaa huipulle päästä ja pienillä esteillä on hyvä hioa tekniikkaa. Ja se olikin hetkittäin vaikeaa. Lisäksi meidän harjoituksista kuvattiin pienet videot, joita sitten katselemme myöhemmin.
                                                   Minä ja Tihta viimeinen kurssipäivä

Keskiviikkona pidettiin välipäivä hommista.

Torstaina jälleen rankan työpäivän jälkeen nokka kohti tallia. Kivat jumit kropassa ja säären etuosaa mielessä pitäen sitä tallin pihaan päästiin. Hevoset oli vaihtuneet, ettei kävisi hevosille liian raskaaksi. Toivoin tiistaina valmennuksen jälkeen tallin ainoaa suomenhevosta Tihtaa. Jännityksellä listaa lukiessani ja pieniä onnen pomppuja pompin kun huomasin, että tämä pieni suokki fani oli saanut Tihtan alleen.

Ennen selkään nousua Mintti piti meille pienen teorian käyttäen possua, norsua ja autoa. Joilla se kuvasi hevosen. Lisäksi käytiin Mintin perinteinen tasapaino oppitunti, mutta ei tällä kertaa kassin kanssa vaan ihan punaisen ämpärin.

Polle tuntui hieman pieneltä verrattuna Meriin. Pieni takaa ajatus tässä hevospyynnössä oli se, että kun kilpailen suokeilla ja ne yleensä on etupainoisia ja sen kautta huonossa tasapainossa pysyviä, että saisin Mintiltä vinkkejä miten tämän kanssa pärjätä.

Alku tunti meni hieman istuntaa hakiessa, onhan nuiden hevosten laukat ja ravit aina erilaiset. Mutta mielestäni Tihtan kyydissä oli helpompi istua... Mikäköhän oli syynä? Tunnin alku meni ihan kivasti pienten istunta haparointien jälkeen ja kun oli hevoseen tutustunut.Loppu valmennuksesta sitten Tihta keksi, että esteen kiertäminen on kivempaa kuin hyppääminen, tähän syynä oli kun esteiden kokoa hieman nostettiin. Lopulta päästiin edes vähän yli. Sain Mintiltä kovasti kehuja siitä, että vaikka hevonen kielti pysyin itse tyynenä (en alkanu räpsiin raipalla enkä vetään suusta) vaan jatkoin matkaa ja tehtävälle uudestaan. Lopussa alkoi jo itsestä tuntua turhautumiselta kun hevonen ei vaan suostunu pomppaan niin kuin halusin.
                                             Viimeisen päivän ensimmäinen "rata" suoritus

Viimeinen ja antoisa päivä sujui mallikkaasti. Viimeisessä tehtävässä hypättiin ns. pieni rata. Ja otin siihen itselleni tavoitteen "EI yhtään kieltoa tai ohitusta".... Tämän mielessä pitäen lähdin päättäväisenä matkaan.Sain kaksi onnistunutta suoritusta radasta ja olin tyytyväinen suorituksiin. Jotenkin tuntui, että hevosellakin oli "parempi päivä". Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita ja kehittää omaa hyppäämistään.

                                                              "toinen rata suoritus"

Nyt huilataan lauantai ja sunnuntaina  sitten tämä heppatyttö suuntaa taas tallille... Tarkoitus olisi käydä kopseella hyppäämässä hevosella Tupoksen 6.7. estekisoja silmällä pitäen. Ja sitten illalla käydä apuna kouluttamassa hevosta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti