Siinäpä lyhyesti tämän hetken kuulumiset jo otsikossa kerrottuna. Maanantai aamuna näin jouluviikon kunniaks päätin lähteä urheilulääkärini luona Jyväskylän terveystalolla käymään. Jaakko-sedän ko tapasin pitkästä aikaa. Se kertoo siitä et kait minä hetken olen pysynyt "ehjänä". 5 viikkoa vaivannut turvotus jalassa ja pieni kipukin jo jalkaan tuli selvisi et syynä oli akillesjänteen ja kantaluun välissä oleva limapussi joka oli tulehtunu. Näin ollen Jaakko-setä sitten ehdotti kortisonipiikkiä ja näin tehtiin. Nytten sitten huilitaan 2 viikkoa ja parannellaan jalkaa, jonka jälkeen palataan pikku hiljaa harjoitusten pariin. Mikäli jalka ei ole kunnossa niin sitten taasen kolkutellaan Jaakko-sedän vastaanoton oveen. Toivotaan, että jalka tulee kuntoon.
Nyt on siis hyvää aikaa keskittyy kouluun näin joululomallakin ja lueskella anatomiaa, hieroa ja jopa nauttia joululomastakin. Harmittaa vaan kun ensimmäistä kertaa juoksuvuosien aikana minulta jää aattolenkki välistä....

Ei kommentteja :
Lähetä kommentti