keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Ja reeni jatkuu...

Edellinen viikko oli hyvin onnistunut, vaikka kilometrejä ei paljoa tullut. Ensimmäinen kunnon reeniviikko ylikunnon jälkeen on takana, joten siihen nähden hyvä viikko. Saldona 31km, tavoiteha oli 35km. Hyvältä maistui lenkki ja pieniä havaintoja tein lenkeillä juoksutekniikasta, jossa on hiomista aikas paljon.

Lunta on satanut jo viikonloppuna ja sain hyvän sunnuntai päivän lenkin (TV10 kevyt) tehtyä. Lenkillä käytin hyvin hyötynä lunta josta näkee helposti jalkaterän askellusvirheet kun kengänpohja tekee puhtaaseen lumeen hienot jäljet. Jäljet osoittivat että varpaat osoittaa ihan väärään suuntaan ne kääntyy liikaa sivulle vaikka varpaat pitäisi olla meno suuntaan.

Onneksi liukkaille on keksitty hyvät kengät Icebugin nastalenkkari on oiva reenikaveri näillä liukkailla keleillä. Jään päsäleet vaan lentää ko juoksee jäätikön yli ja juoksu saa olla rentoa.

Tämä viikko ei poikkea viime viikosta. Harjoittelu on ihan samanlainen kuin viime viikolla, tosin nytten yritettän saada tavoitekilsa täyteen eli 35km reeniä tälle viikolle. Lisäksi tulen seuraamaan harjoitteluissa sykkeitä.

Mutta ny on tästä lährettävä notta kerkiää reenaamahan...!! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti