perjantai 27. elokuuta 2010














Kipeenä edelleen


Flunssan rippeitä hoidettiin viime viikolla sunnuntaina laajavuoren laskettelurinteen alapuolella katsellen kuinka Jani Lakanen ja Minna Kauppi voittivat Lets Run 2010-tapahtuman. Hyvin juoksi myös Juha Hellsten ollen toinen suomen kovimmalla maastojuoksuradalla. Eksyin paikalle ja loistava kisa se olikin en olisi koskaan uskonut että porukka kiipeisi kalliota ylös mutta niin kävi ;) Oma valmentajanikin oli juoksemassa ja sen takia siellä myös kahtomassa. Itsekin meinasin lähteä sinne, mutta olis ollu liian kova kisa mulle... MUTTA nyt omiin reeneihin..... pari päivää kerkesin reenaamaankin flunssan jälkeen... Maanantaina kävin kevyesti kokeilemassa ja juoksin 8km kuortaneen maastoissa aikakin oli hyvä 41.50... vähän annoin ihtelleni luvan irrotella ko juoksu tuntui hyvältä ja irtonaiselta. Tiistaina huilasin migreenin kourissa ja keskiviikko-torstai menikin urheiluhierojaporukan kanssa vaelluksella. Hieman poleskeltiin pyörillä. Mahtava reissu oli sekin, ja samalla pyörälenkit toteutin ihan reeninä. Loppu viikko meneekin nyt parannellessa taas. Juuri tänä aamuna lähti neljäs vuorokausi siten että niska-hartia seutu ni jumis et vetää päähän oikeen kunnon migreenit, joihin ei edes migreenilääkkeet auttanu . Eilen opistolta tultuani Äänekoskelle kävin terveyskeskuksessa eiku siis arvauskeskuksessa moikkaamassa lekuria. Joka määräs buranaa ja lihasrelaksantteja avuks. Suunnitelmissa olisi juosta keskiviikkona 1.9. virroilla 1500m mikäli saan jumit,lihastulehduksen ja säryt hyvin pois. Sitten suunnataan ja pistetään harkintaan jos sitä uskaltais puolimaratonille lähteä kokeilemaan, mutta kaikki aikanaan ja pikku hiljaa... Lisäksi minua on hirveesti houkuteltu suunnistamaan ja olen jo vähän taipunutkin siihenkin lajiin, karttoihin on tutustuttu ja kyseinen rastilippukin on tullut ihan Norjasta asti...

maanantai 16. elokuuta 2010

Uusi elämä ja kipiänä

Viikot on vierinyt ja reeneissä ei ole paljoon tapahtunut. Muutama ihan ok viikko alla reeniä. Tampereella koripalloturnaus saatu vihellettyä ja tuomittua... kotiin sisko kantoi tuliaisena flunssan. Muutama päivä kuumeen kourissa vietetty ja nenu tukossa, mutta eiköhän se tästä. Tänään (maanantaina) muutin kuortaneen urheiluopistolle asumaan ja täällä sitä oltaisiin seuraavat kymmenen kuukautta. Jolloin opistolta pitäisi keski-suomeen palata urheiluhieroja. Kohan flunssa menee ohi on aika tutustuu Kuortaneen maastoihin.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Viikko reeniä takana!


Uusilla tuulilla on menty ja reenaamaan lähdetty =). Maanantaina kävin juoksemassa, mutta se päättyi lopulta kun hermot meni. Tekniikka oli ihan sekasin, meinasin jopa lentää monesti nurin kun ei vaan löytyny sitä rytmii ja oikeeta askellusta. Se lannisti sen verran fiilistä, että reenasin torstaina kuntopiiriä hieman ja perjantaina yritin uudestaan. Lenkki meni hyvin ja askellus alkoi toimimaan jos ei laske hieman pientä istuvaa tyyliä. Tämän lenkin aikana mietin ja määritin että haluanko juosta lauantaina hölkkäkisan uuraisilla. Valmentajan ehdottaessa päätin lähteä yrittämään. Tavoitteena kisassa oli vain päästä maaliin.

Kisa meni ihan hyvin siihen nähden kuinka paljon mulla on ollu vaikeuksia... 5km maastojuoksu kisassa olin naisten yleisen sarjan neljäs ja aika oli 28.01. Suht mukava ja hieman jopa vaativa rata takasi hyvän kisan ja hyvä se olikin. Ennen maalia koitti mukava pieni nousu, ihan semmoinen pieni vain... Kumminkin aattelin ladata siihen ja onnistuin... mäen päällä oksennus lenti tuttuun tyyliin. Sentäs sillon eikä maalissa... Maalissa odotti valmentaja joka sekin juoksi hienon kisan juostessaan elämänsä parhaan juoksun... Kättä paiskattiin jälleen hyvistä suorituksista...

Sunnuntaina ei paljoa arkailtu vaikka kropassa olikin aika mukavat jumitilat. Mutta ei auttanu edessä häämötti kahden tunnin mukava pyöräilyreeni... Hyvin taittui matka musiikkia kuunnellessa ja sykkeetkin pysyivät sovituissa rajoissa. Hauskaa oli matkalla vaikka täysin yksikseni kuljinkin. Mutta se jälkimmäinen tunne ko kotia pääsi oli aika huikee. Jalat vaan täris alla ja oli ihan pienestä kii etten ois jääny siihen niin... ihan hirvee tunne oli kropassa ko tankki oli täysin tyhjä... Nyt näin illalla kunnon venyttelyt ja kohti uutta viikkoa. Intoa alkaa nyt löytymään reenienkin suhteen.