tiistai 20. toukokuuta 2014

Kirjavan ponin kanssa esteitä... mutta se muuttuikin koulutuuppaukseksi.

Keskiviikkona kiireellä tentin jälkeen Ouluun ja illalla oli jo suuntana Ii. Kun olin sopinut hyppytreenit Mimmin kanssa. Alkuunsa polle tuntui pitkin ohjin kohtuun reippaalta, mutta sitten se taas lopahti täysin. Ei pahemmin saatu mitään ilmaiseksi. Pikku hiljaa päästiin ponin kanssa yhteisymmärrykseen liikkumisen suhteen ja päästiin suunnittelemaan esteille siirtymistä. Alkuun otettiin ihan yksittäiselle ristikolle lähestymistä laukassa, joka heti alkuun meni pipariksi ja poni juoksenteli esteestä ohite. Lopulta tulin ravissa ja päästiin yli. Muutamia toistoja siten ja sitten laukassa sama homma. Muutama ylitys laukassa ja sen jälkeen itselle tuli se fiilis, että kerta tällä ponilla ei ole mittää halua mennä niin voisin vaan vähän koulua tuupata. Niinpä kentälle rakennettu sarja jäi ihan koskemattomaksi. Sain hyviä pätkiä ponista viimein irti ja aktiivisuuttakin alkoi löytymään. Mukavasti poni kulki ja pyöristyi. Hieman hetkittäin jopa liikaakin ja piti ottaa hieman leukakulmaa auki uudelleen.

Hyppytreenithän pidettiin sen takia alunperin, että minulla oli vähän intoa päästä hyppäämään aaltokankaalle estekisoihin. Kun homma ei oikeen innostanut ponia ja lopulta yrittäminen itelläkin lopahti niin päätin, että jätetään kisat menemättä.

Kunhan ponin omistaja Anu kerkee laitella videoita julkaisu kelpoiseksi niin laittelen tännekin tulemaan linkkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti