torstai 3. huhtikuuta 2014

Suomiputte viikko!!

Tiistaina jälleen koulutunnille ja iloikseni pääsin nauttiman Peten tarjoomasta kyydistä. Aikaisemmin en ole sillä mennyt, mutta useaan otteeseen pyytänyt että saisin mennä. Alkuun keskityin siihen, että pyrin itse pysymään rentona ja pittämään kädet hiljaa. Mukavasti Pete kuunteli istuntaa ja sitten rauhoittuikin. Tunnilla tehtiin vasta taivutusta ja sitten paljon siirtymisiä. Alusta loppuun sujui hyvin ja muutamassa vaiheessa hevonen muutui kivasti pyöreäksikin. Ihastuin tähän poniin kyllä ja toiveet on heitetty ratsastuksen opettajille ja toivottu jatkossakin Peteä koulutunneille. Jospa pian saatas kuvia ja videomatskua. Tiistaina ei vielä ollu tallille kerenny tulla kisakutsua, mutta sitä odotellessa.

Torstaina oli aivan mahtava päivä. Illan kruunasi Vinskin kanssa estetunti jossa aiheena oli rataharjoitus. Ja samalla reissulla tuli laitettua puumerkki tallin seinällä olevaan ilmoittautumislistaan. Ilmoittauduin luokkaan 75cm. Joten kisakausi avataan 13.4. Vinskin kanssa. OUJEE!!!

Reenit meni loistavasti ja teinkin reeneistä hienon ratapiirrustuksen. Tavoitteena mulla oli reeneissä saada hyviä hyppyjä alle ja pyrkii toteuttamaan Mintun antamia ohjeita siitä, että hevosen takapää töihin ja sitten ohjista kevyeksi. Siinä onnistuin kyllä mielestäni tosi hyvin. Vinski oli tosi hyvällä päällä ja vauhtia riitti. Jarrut meinasi olla aavistuksen hukassa hetkittäin. Reenin pohjalta lähden kisoihin mielelläni ja hyvillä fiiliksin. Olo on aivan loistava ja voisi kehua pollen maasta taivaisiin. Harkoissa päästiin hyppään ns. kisatemmossa ja kisaradan korkuisia. Vinski hyppäsi äärettömän varmasti ja laukanvaihdotkin sujui kohtalaisesti. Ja olen ylpeä minun rakkaasta Vinskistä ja itsestäni. Ens viikolla kerkee vielä kisoihin hieman viilailla menoa ja sit se on kirjaimellisesti "sit se on menoa" Toivotaan, että kisat menee hyvin ja saadaan hyviä tuloksia ;) Nyt kun ekaa kertaa ei puksutella 60cm rataa vaan oikeesti on hieman korkeemista kyse. Ja ollaan jo lähellä sitä 80cm. UUJEE!!

Heppahierontahommat edistyy ja mahtavaa on ollu. Hierottavia on alkanu löytyyn ja hoideltu on. Nyt huomenna minun piti lähtee aamulla kohti Kauhajokea, mutta opettaja oli saanu noroviruksen ja koulutusjakso on nyt peruttu. Joten eipä tässä siis olla lähdössä reissuun. Tekemistä kumminkin viikonlopulle piti keksii niin hevosten parissa sitä vietellään kun lauantaina suunnataan tallille ratsastaan ja sunnuntaina sitten vuorossa ensiapupäivystysjuttuja. Tässäpä kuulumiset tällä kertaa lyhyesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti