maanantai 21. huhtikuuta 2014

Harjoituskoulukilpailut 18.4.2014 Aaltokangas

Lisää kuvateksti
Kuten aiemmin lupasin niin kirjoittelen nyt pääsiäisen kisoista. Tosiaan kisoihin päästiin matkaan viimein Mossen kanssa kun kyyti kisoihin järjestyi. Aamusta laiteltiin tihkusateessa Mosse ruokailemaan ulos loimi päällä ja kun aamutalli oli taputeltu. Haettiin Mosse harjattavaksi ja laitettiin kisakuntoon. Sekä laitettiin loput kamat kasaan. Sitten koppiin ja auton nokka kohti kisapaikkaa. Koppiin kun Mosse pääsi, oli ekana mielessä vain ruoka. (kas kummaa kun suokista kyse)... Kunnes kaveri huomasi, että hänellähän on kyytiseurana naapuritallin Bona.


Kisapaikkalla Mosse käyttäytyi kuten omistajansa sanoi "Viilipytty". Ekaa kertaa tämä herra oli siis koulukisoissa toisella tallilla. Ja vielä lisää jännitystä oli luvassa kun kilpailut pidettiin maneesissa. Aloin laitteleen kaveria kisakuntoon ja kun oltiin valmiina niin kyytiin noustiin. Vähän alkuun käveltiin ja tutkailtiin aluetta ja sitten jäätiin maneesin ovelle odottelemaan omaa vuoroa ja tietoa milloin päästään verkkaamaan. Kuulosteltiin tunnelmaa ulkona ja alkoi polle kiinnostua maneesista kokoajan enemmän. Lopulta päästiin maneesiin ja Mosse köpötteli suoraan sisään ja vähän jännittyneenä tutkaili paikkoja. Mutta rennosti kumminkin kaveri otti asian. Harmittavasti tietokatkoa oli jatkuvasti kisoissa ja näin ollen me ei keritty kunnolla verryttelemään ja tutustumaan Mossen kanssa maneesiin kun jo meidän vuoro tuli. Eniten kaveri kahteli sitä komeaa suokkiherraa joka näkyi peileistä. JUU, kyllä... Mosse kahteli ihmeissään itseään peilistä ja se näkyy muutamassa
kuvassakin.
 Verkan puute näkyi erityisesti Mossen muodossa ja rentoudessa erityisesti. En saanut hevosta semmoiseen taivutukseen, kuten halusin ja hevonen oli aika jäykän oloinen hetkittäin. Lisäksi rentouden puute näkyi erityisesti siinä, että hevonen ei kulkenut rennosti pyöreenä. Mutta huomioiden ensimmäiset kilpailut ja maneesissa. Niin olen tyytyväinen. Hevonen yritti parhaansa. Ja vaikka itseä harmittaa kun tietokatkoksia on pakko silti kehua hevosta. Näin lunkkia tapausta saa hetken ettiä. Muutama 6.0 tulos tuli saatua ja se on minusta hyvin. Tästä matka jatkuu kohti kesän kisoja ja uusia haasteita. Eiköhän me Mossen kanssa hyvät reenit saada aikaiseksi. Lopullinen prosenttitulos oli 54,7% .

Kisan jälkeen Mosse sai raviuransa tapaan "Limpparia" elikkäs Melassia ja lämmintä vettä. Herrahan hörnäs kerralla koko satsin ja mäiskytteli päälle. Kotimatka sujui rauhallisesti heiniä syöden ja matkasta nauttien tamman seurassa. Seuraavia kisoja on jo vähän hahmoteltu, että jos päästäisiin lähtemään 16.5. toisiin harjoituskoulukilpailuihin tallinmäen tallille. Siellä on vain ulkokenttä, joten sekin varmasti vähän jeesaa rentouden kanssa. Niin siellä voisi jopa harkita koittavansa HeB-luokkaa HeC:n lisäksi.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti