tiistai 6. elokuuta 2013

Voltteja... voltteja

Se oli paluu arkee Carden oppien jälkeen. Viimeinen tunti ratsastuskortista käytetty Aaltokankaalla tarkoittaa sitä, että kesä on loppumassa. Vein ihanille ratsastuksen opettajille suklaata viimeisen tunnin kunniaksi ja kiitokseksi mahtavasta ratsastuskesästä. Muutaman vierailun ehkäpä kerkeen käydä vielä ennen lähtöä takaisin jänkhälle. 

Palataanpa tunnille... Pollena minulla oli Assi. Ihan mukava polle vaikkakin ennakkoluulot oli mitä oli. Kun on nähnyt Assin estetunnilla kaahaamassa ja koulutunnilla äkkäilemässä. Nyt oli semmoinen välimuoto. Alkuun keskityin siihen että hevonen on aktiivinen kuten Carde opetti. Pohkeiden kanssa oli alkuraveissa ja laukoissa ongelmia. Ulkopohje ei meinannu mennä läpi, mutta lopulta murahdin niin alkoi kulkemaan. Pieniä vivahteita pyöreästä hevosestakin näkyi. Vauhtiin kiinnitin erityisesti huomiota kuten Cardekin neuvoi "mielummin hidasta ravia ja laukkaa kuin tasapainotonta kaahausta". Tehtävä alkuunsa minua hieman jännitti, että kuinka tulee onnistumaan tehdä kentän toisella pitkällä sivulla kaksi 10m laukkavolttia ja toisella puolella ravissa kaksi 10m ravivolttia. Mutta pidin vauhdin rauhallisena niin kääntäminen onnistui ja mielyttävämpi itselle ratsastaa. 

Kovasti minun istuntaa kehuttiin, että istuin hyvässä tasapainossa kyydissä ja olin hyvin laukan rytmissä mukana. Mikä oli kiva ja positiivinen juttu... Muutaman kerran meinasi olla hieman "ongelmia"kun on oppinut nyt hieman että kädet ylhäällä ratsastaa niin kun tätit huutaa että " kädet alas"... Mutta pieniä asioita. Ja tokas se opettajakin sellaisen, että "On sinuun vissiin tarttunut jotain Carden opista" Se kuulosti korviini hyvältä. Mukavat fiilikset jäi tunnista ja Assista. Ikävä tulee Aaltsikkaa. Täytyy aina oulussa käydessä käydä kopottelemassa ettei ihan unohda hyvää paikkaa.

Mintti suositteli tahtimittarin ostamista olen aloittanut metsästyksen, mutta toistaiseksi tuloksetta...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti