lauantai 31. elokuuta 2013

Punaisen ruusukkeen päivä


Aamusta heti kamat kantoon ja vähän ennen seiskaa suuntana rautatieasema. Reipas pari tuntia junassa ja Oulu häämöttää. Matkalla oli vaikka minkälaista pienettä jännityksen poikasta, mutta hetken pystyin töihinkin keskittyyn ja sainkin jumppaohjelmia hieman eteenpäin. Ei muuta kuin hetkeksi anoppilaan ja sitten suuntana heppatalli.

Tallilla päästiin heti hommiin kantelemaan tolppia ja puomeja maneesista kentälle. Hyvä punttireeni tuli tehtyä alkuun. Kovasti koitin varjella, että valkoiset vaatteeni pysyisi valkoisena, onneks olin peittänyt valkoiset hieman toisten vaatteiden alle. Mukavan aurinkoinen keli heti aamusta asti. Ja osasinkin odottaa suhteellisen lämmintä päivää. Kun puomit ja tolpat oli kanneltu oli aika rakentaa rataa. Pikkusen joutui radan rakennuksesta luistamaan, että kerkesi ennen omaa starttia hieman pyyhkästä satulasaippualla satulaa ja suitsia puhtaammaksi kun piti olla ristikko luokassa olla portin aukaisijana.

Kiireen vilkkaan ristikkoluokan jälkeen Meriä puunaamaan kun uhkaus oli kova, että jos hevosta ei ole kunnolla harjattu ja laitettu kisakuntoon saattaa lähteä lupa kilpailla. Sainkin Tuulilta kehuja siitä, että olin viitsinyt kisapollen kamat putsata. Joten ekat plussat taskuun. Rataan tutustuminen meni kivasti. Sain radan katsastettua läpi hyvin ja aikakin riitti. Muutamia riskipaikkoja oli radassa, jotka piti ratsastaa huolella ja maltilla, mutta vastaavasti sitten muutama semmoinen oikaisu paikka löytyi.

Verryttelyssä Meri meni niin koreasti ja virkeenä ja oli oikein mukava. Ainut mikä puuttui hieman oli JARRU! Ja sanotaanko näin, että hevonen tuntui olevan innoissaan ja takajalatkin hyvin liikkui mukana. Ravi tuntui alusta asti ihan hyvin pontevalta ja samoin käynti. Laukka sitten olikin jo sitä jarrujen huudatusta, mutta sain kohtuullisesti pollen kuuntelemaan ko vähän murahti ja otti lujempaa. Erikoisesteet käytiin yhdessä katsomassa kun matkalla oli sininen laine ja valkoinen lankku. Erityisesti lankku herätti hieman luuloja pollessa. Pari verkka hyppyä, muutama pään nakkelu ja hännän pyöräytys... Ja jotain pientä jumputusta takajaloissakin tuntu. Lupas vaan hyvää radalle ko polle on viritetty.

Kisarata sitten menikin hyvin. Täynnä uskoa ja pieni jännitys mahan pohjassa matkaan lähdettiin. Pidin vain mielessä, että kohan ekan esteen pääsee puhtaasti niin Meri hoitaa loput kun minä hoidan hyvät lähestymiset ja tarvittaessa jarrut. Rata meni hyvin. Ainut mitä on syytä parantaa huomista kisaa ajatellen on, että ottaa sarjan välissä hieman kiinni ja sitten pyrkii siihen, että laukka on oikein esteen jälkeen. Muutamalle sarjalle tultiin väärässä laukassa, mutta muuten kokonaisuutena hyvä ja hevonen pelasti pari kertaa kun tuli tiukka rako. Kyydissä pysyttiin ja ehjänä maaliin päästiin. Ja olimme suorituksen jälkeen kisan ykkösiä, mutta pikku hiljaa se sija tippui ja tippui ;) Lopulta oltiin neljänsiä. Minusta se on hyvä sija. Ratsastusopettaja Tuulikin kehui meidän suoritusta, joten ei voi muuta kuin olla itsekin tyytyväinen. Kun Tuuli kehuu niin sillon se on niin.

Illasta vielä katseltiin viimeisiä luokkia ja puunailtiin kisakamoja jälleen kisakuntoon niin, että huomenna ollaan valmiina starttaamaan oman seuran estekisoihin naapuritallille. Kisat alkaa jo aamulla klo 8. Joten aikaisin saa tämäkin tyttö olla liikkeellä. Illan on pyykkikone laulanu ja kisavaatteet onkin saunassa kuivumassa ja odottamassa huomista. Joten huomenna tarinoidaan lisää kun päästään uudestaan radalle. Ja 5cm korkeammille esteille.




2 kommenttia:

  1. Oikein hyvältä näyttää, ainakin näin maallikon silmin :-) Olinkin toivomassa videopätkää, mut se tuli ihan pyytämättä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) hyvältä se tuntuikin ja mahtavat fiilikset jäi kisaviikonlopusta. Seuraavia kisoja jo odotellaan.

      Poista