lauantai 3. elokuuta 2013

Maastoilua perjantain kunniaksi!!!



Viikottaiseksi rutiiniksi tullut maastoilu oli taas vuorossa heti perjantaina. Ja totuttelukerta numero kuusi oli alkamassa. Matkaan lähti meidän lisäksi seitsemän muuta pollea ja tarkoitus oli käydä montulla uimassa ja kameramies myös mukana reissulla. Kuvia laittelen kohan niitä saan. Reissu alkoi mukavasti kärjen tuntumassa ja lopulta sitten oltiinkin vetojuhtana Karan kanssa koko porukalle. Vähän polle kahteli, että mitäs metsästä löytyy ja hieman kierreltiin ja kaarreltiin pelottavia juttuja, mutta ei mittään kummempaa. Laukka pysyi hallussa sinne asti kunnes päästiin kuntoradalle päästelemään. Sitten otettiin ilo irti muutaman muun pollen kanssa. Kuvaaja sai hyviä laukkakuvia varmasti meistä. Kuntoradalla päästiin ottamaan tuntumaa myös "pieneen" vesiesteeseen. Kun koko tien leveydellä oli iso vesilammikko tartti Kara pikkusen rohkaisua ja sitten me loikattiin siitä hienosti yli. Minulta vain oli huono suoritus kun jalustimet lähti jalasta. Ei muu auttanu ko takapuoli satulaan ja jalustimia kaivamaan siinä missä hevonen lisäs ruutia koneeseen. 

Sitten ei muuta kuin montulle polskimaan.Ihteä harmitti kun en ottanut niitä uimakamppeita mukaan nyt olisi ollut loistava tilanne uittaa uulias maastoratsu, mutta me nyt tälläkin kertaa innolla vain loiskuttelimme vettä ja kahtelimme ko muutamat kävi uimassa ja osa vain heittäyty makuulle rantamatalikkoon. Kotia kohti kun lähdettiin niin jälleen meidät pian kärjestä löysi ja lopulta tallin pihaan saavuttiinkin ensimmäisinä. Sekä minulle, että Riikalle oli positiivinen yllätys, että Kara meni rauhassa keulahevosena ja huomattavissa oli myös selkeästi rennompi hevonen. Ruoka maistui vähän väliä ja polle tuntui hyväntuuliselta. Tästä on hyvä jatkaa...

Maaston jälkeen hetken turisin Riikan kanssa kisahommista ja kerroin hieman omia juttuja mitä haluisin kokeilla. Ja hieman suunnitelmia olisi, että kävisin Riikan luona tunnilla hieman testaamassa kankia, eikä pidetty mahdottomana ajatuksena jos harjoituskoulukisat menisin Karalla, mutta aika näyttää mitä tuleman pitää. Kovasti minua on kesän aikana alkanut kiinnostamaan kouluradat, mutta siitä kiitos kuuluu kyllä Mintille sekä Aaltsikan ihanille opettajille. Ja toki myös Riikalle sitten kiitosta myöskin estepuolelle, että olen saanut sen ilon takas mikä minulla on aina ollut. Eli nämä kaikki ihanat opettajat yhdessä ovat luoneet minusta kesän aikana uudenlaisen ratsastajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti