Kiitolaukkaa ja loisketta

HUH HUH! sanon minä.... 

Se oli perjantai koittanu ja töiden jälkeen hetki kahtomaan torikorista (katukorista) Oulun torille ja sitten ruokapöydän kautta nokka kohti Juurussuota ja maastoilemaan sillä tutulla maastotiimillä.

Karan sai hakea laitumen perimmäisestä peränurkasta, mutta kaveri tällä kertaa suht puhtaana. Hieman enimpiä likoja pois. Ei muuta kuin koulusatula selkään ja hieman järeämmät vermeet suuhun ihan varmuuden vuoksi. Sitten vain matkaan. Viimeksi oli puhetta että lähetään kunnon laukkabaanalle kirmailemaan pollejen kanssa. Alku matka sujui kivasti rauhallisesti. Matkalla tuli nähtyä elämäni ekan kerran ihan ihka oikeita käärmeitä. Tosin kuolleita, mutta kumminkin. Ällöjä ne silti oli. Onneks oltiin turvallisesti Karan kyydissä. Junaradan yli mentiin myös hieman korkein ja epäröivin askelin, mutta kumminkin reippaasti ja varmasti.

Matkalla mentiin käymään hieman vielä kahlaamassa. Otin tavoitteeksi, että Kara kastelee edes pikkusen kavion kärkeä, mutta ei... Tämä vesipeto kasteli minut sekä Tuikun. Alkuun se hieman kiemurteli rannalla, mutta sitten molskahti ensimmäisen kerran. Lopulta Kara kauhoi etujaloilla vettä ni paljon ko kerkes ja aivan onnessaan läiskytti. Meikä oli märkä melkeen napoja myöten. 

Viilennyksen jälkeen oli aika matkata laukkabaanalle. Ja se todellakin oli laukkabaana. Saatiin laukata niin kovaa kun päästiin niin hevosten kanssa reilu kilometri. Alkuun Kara jäi makustelemaan hännille  kun pikku ponit Tuutti ja Ässä sekä jättiläinen Jetti paineli täysiä edeltä. Ekan lammikon vastaan tullessa otettiin pieni sivuloikka ettei vaan vesilätäkköön kastu jalat. Laukan kiihtyessä ja menon villitessä, iski meikälle pienen mietinnän kun eteen tulikin koko tien levynen lammikko ja se ei mikään ihan kapea ja pieni lammikko ollut. Ei ollut vaihtoehtoja, vauhdilla vain yli. Silmät kiinni, harjasta kiinni sekä pohkeet tiukasti kylkiin. Polle viipotti täysiä ja het keskeltä yli mittään empimättä. Pikku hiljaa jäi meidän vetopolle myös selän taakse kun Kara otti loppukirin. Oltiin selkeesti ja paljon muita jäljessä  niin ei muuta kuin lisää hevosvoimia koneeseen ja täysillä mennään. Kyllä siinä heppaa irroteltiin ja oikeen kunnolla. Hauskuus loppu kuin seinään kun ravuri tuli meitä hiitaten vastaan. Ohje kun on että hevoset pitää viedä kävellen toisten ohi. Jarrut pohjaan ja kaikki pollet oli käynnissä hyvissä ajoin ennen kun kohdattiin. Varmaan hieman kärrien päällä ollu mietintä ko kolme, melkeen neljä hevosta kiitolaukkaa rinnakkain "saakeli pysähtyykö nuo?" Ohjastaja näytti meidän opettajalle peukkua vaan kun hevoset oli niin hyvin hallussa. Hauskaa se oli ja toivottavasti pian uudestaankin revitellään. Pollesta ko tosiaan löyty monta vaihdetta.

Loppumatkasta sitten tuli vielä yksi pieni kommellus. Kun ravattiin niin tallin koira meinasi jäädä meidän isojen valkoisten jalkojen tallomaksi. Kara ratkaisi tilanteen hyppäämällä hieman korkeamman sivuloikan ja näin vältyttiin koiran alle jäämiseltä. Itsellä tasapaino hieman petti. Tipahdin hieman etupainoisena kaulalle, mutta ei se mitään. Kara heti pysähtyi ja nosti päänsä ylös "vähän kuin heitti minut kyytiin takaisin". Kaulalle tippumisen syy oli se, että painoa ei ollut tarpeeksi jalustimilla. Ei muuta kuin ohjat kunnolla käteen ja matka kohti kotia sai jatkua. 

Positiivista on se, että Kara pysyy hyvin käsissä, ei pakene tilanteita se vain kahtelee ja hieman jännittyy. Siedättyy nopeasti ja on oikea maastotykki. Jaloistaan kaveri on tosi tarkka, mutta se on toisaalta hyvä asia. Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja. Ja toivotaan, että joskus saadaan videoo meidän laukkamenoista ja kuvia etenkin ;) näkyyköhän kuvissa mittää muuta ko valkoinen pilven näköinen möykky...