tiistai 16. lokakuuta 2012

Uusia tuulia pohjoisesta

Elokuusta on taas hieman aikaa... Viimeksi olin matkalla pumppikoulutukseen. Nyt on pumppikoulutus käyty läpi ja A:na sieltä lähdettiin kotiin. Kova oli koulutus kun päivässä pumppiohjelma vedettiin noin 5-6 kertaa läpi. Eli parhaimmillaan 600 askelkyykkyä yms päivässä. Jumit oli kyllä hankittuna hyvin koulutuksen jälkeen.

Nyt on työstetty pumppia oikeen urakalla ja lisenssivideon kuvaaminen lähestyy. Hieman vaikeuksia siihen on tullut, mutta ne koitetaan selvittää ja saada kuvattua ajoissa video.Näytetunteja olen käynyt pitämässä, mutta ainakaan vielä ei ole salin suhteen onnistanut.

Koulu on alkanut vauhdilla... Koulupäivien pituudet yllätti ihan täysin... kun koulua on välillä 8-20. On se hieman ollut totuttelua. Lisäksi koulutöihin on päästy jo nyt kiinni ja nekin ovat aika isoja ja haastavia. Ei se auta kun pää tunkee vaan hommiin mukaan ja kaikki tehdä ajallaan. Mukavaa on ollut jos ei ota huomioon huonoa anatomian opetusta ja koulupäivien pituuksia.

Ratsastus ei ole jäänyt Rovaniemelläkään. Vuokralla minulla on tällä hetkellä 5v Onni herra. Rodultaan Ruotsin kylmäverinen. Hauska epeli täynnä virtaa ja energiaa, jolla on rakastava sydän. Olen vasta kerran kokeillut ja heppa tuntui heti omalta. Onni on nyt 3kk sairaslomalla, mutta toivotaan, että sen jälkeen päästään puuhaamaan täydellä teholla ja pitämään hauskaa. Näin Onnin sairasloman aikaan olen ajatellut käydä pari kertaa tunneilla Rovaniemen ratsastuskeskuksella. Lisäksi olen kysellyt muutamilta talleilta töitä, jos sattuisi onnistamaan ja pääsisi työskentelemään hevosten parissa

Ensiapuryhmäläisen hommatkaan ei ole jääneet. Päin vastoin ne  ei ole moneen vuoteen rullanneet näin kovaa... Osasto halusi minut uudeksi ensiapupromoksi osastolle. Ja nyt sitten 27.-28.10. on oulussa promokoulutuksen ensimmäinen osa. Lisäksi minun vastuulle kuuluu harjoitusten suunnittelu ja pitäminen. Lisäksi toimin ryhmänjohtajan oikeana kätenä kaikenlaisissa asioissa ja myöhemmin mahdollisesti jo tammikuusta alkaen ryhmänjohtajana. Eli isoja muutoksia tälläkin rintamalla tapahtunut.

Olisikohan tässä nyt parin kuukauden jutut lyhyesti kerrottu tässä... :) koitan kirjoitella taas... piakkoin...