tiistai 30. elokuuta 2011

Sairaslomalla

Ajattelin kumminkin kirjoitella vaikka tässä hieman sairastuvalla ollaankin. Olkapääleikkaus meni hyvin ja kivutkin ovat helpottaneet. Nyt odotellaan vielä että leikkaushaava menee kunnolla kiinni ja että saadaan käsi kantositeestä poies. Tuohon H-hetkeen menee vielä 2 viikkoa ja 1 päivä. Pohjoiseen muuttokin meni hyvin. Ja nytten täällä sitä ollaan Oulussa.

Reenaamista jo vähän odottelee, mutta ei se vielä kovin suurta ole. Hieman olen tehnyt voimien lomassa pieniä kävelylenkkejä ja kun tikit ovat menneet kunnolla kiinni niin ajattelin aloitella hieman kuntopiirin tekemistä sen rajoissa miten käsi mahdollistaa sen.

Valmennuspuolelle on tulossa muutoksia myöskin kun Joonas joutui tehtävän jättämään kiireiden takia. Niistä myöhemmin lisää kun asiasta voidaan sanoa jotain varmaa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Kuukausi kulunut

Kuukausi on jo vierähtänyt siitä kun viimeksi on kirjoiteltu. Kausi todellakin tuli päätökseen ja lenkkareihin en ole koskenut sen jälkeen kun kisan olen juossut oulussa. Kävelylenkkejä olen tehnyt ja pyörällä paljon polkenut.

n.3vko sitten minulla oireet paheni ja kroppani pistää vastaan jo vapaa-ajan liikkumista. En jaksa polkea oikein pyörällä enkä edes kunnolla kävellä ylämäkiä. Maanantaina kävinkin Halosen Jaakon lähettämissä testeissä, jotka sisälti verikokeet+ sydänfilmi. Nyt vain odotellaan vastauksia. Toivottavasti jotain siitä selviäisi, täytyy kirjoitella sitten kun tiedän tulokset.

Huomenna edessä olkapääleikkaus ja siitä toipuminen kestää hieman, mutta sen jälkeen pyrin aloittamaan normaalin juoksuharjoittelun jälleen. Hyvä henkireikä samalla unohtaa juoksu. Tosin suunnitteilla olisi, että mikäli kroppa antaa luvan kävisin tikkien poiston jälkeen harrasteleen vesijuoksua ja sun muuta mukavaa. Ettei kunto nyt ihan loppuisi ja palvelee se lopultakin kokonaisuutta ja helpottaa reenaamaan lähtöä.

Muutto hieman pohjoisemmaksi tapahtuu loppuviikosta, joten pieni hinku on päästä uusille lenkkipoluille ja katseleen mistä sitä hyviä reittejä löytää.