lauantai 25. syyskuuta 2010

Ligamentum longitudinale anterior... Latissimus dorsi.. biceps brachii


Latinaa tulee päähän päivä päivältä vaan enemmän ja uutta opitaan. Viikot vierii kuortaneen urheiluopistolla opiskellessa. Opinnot ovat hyvin edenneet ja tieto siitä et tämä on oikea ala on selkeästi kyllä osoitettu jo. Lisäksi opistolla on kokeiltu karaoke, saunailta ja lisäksi olemme myös kerenneet vierailemaan opiskelijabileissä paikallisessa baarissa NOKSUSSA. Muutaman viikon päästä alkaa asiakashieronnat, jota odotan ihan onnessani. Lisäksi saamme muutaman kummiurheilijan opiskelun ajaksi hierottavaksemme ja tämä varmasti tuo kokemusta vaikka minkälaisesta.
Kova hinku oisi päästä reenaamaan kuortaneen poluille sekä halliin. Harmi vain ettei ole tietoa vielä kunnolla koska seuraavan kerran harjoitellaan. Palaveria valmentajan kanssa on pidetty ja sovittu että n. kaks viikkoa viel huilataan. Valmentaja vahvasti epäilee että olen joutunut ylikuntoon keväällä, sen takia kun keväällä harjoitukset koveni liikaa talven harjoittelupohjaan nähden. Talviharjoittelu oli tosi huonoa. Ensi viikolla seurataan uudestaan ortostaattista sykeseurantaa. Toivoen tietenkin, että ero lepo- ja seisontasykkeen välillä olisi laskenut n.50 lyönnin erosta.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Totaalilepoa ja kevyttä suunnistusta

Näin sitten päättyi ainakin hetkellisesti minun juoksureenit. Nyt huilitaan ihan totaalisesti. Vaikka se päähän ottaa kun ei reenata voi ei sille vaan nyt voi mitään. Leposyke on hurjasti noussut viime päivinä. Tämä viikko on ollut täysin totaalilepoa. Sitä hieman uhmaten päätin että jotta mieli taas virkistyisi niin kävin sunnuntai-aamun kunniaksi kävellen etsimässä muutaman rastin liikuntapuistosta. Eikä voi muuta kuin sanoa, että hyvää teki. :) Ensi viikolla taas on vuorossa täysin lepoa. Ehkä saatan eksyä kartta kädessä hetkeksi kuortaneen poluille taas kävellen, mutta nyt annetaan kropan rauhoittua ja levätä.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Päivät kuluu!!

Koulun penkillä Kuortaneen urheiluopistolla päivät menee rattosasti ;) Anatomiaa sekä hieronnan teoriaa opiskellaan innolla. Vauvan talkkia oli tänään kintut täynnä ko hierontaotteita harjoiteltiin. Tästä se lähtee... Se pitkäaikainen haave Urheiluhierojaksi kouluttautuminen. Niska-hartiaseudun olotila on alkanut helpottamaan. Lääkeannostus on vielä suuri ja tulehdus ei ole vielä poissa. Niimpä ei myöskään reenattu eikä Virroilla juostu. Melkeen ensi viikkoon menee odottelu ja uusi arviointi, koska voidaan lähteä reenaamaan. Lisäksi ollaan etsitty valmentajan kanssa ongelmiin ratkaisua, mistä johtuu niin kova uupuminen lenkillä ettei pysty juoksemaan kokonaista lenkkiä kuten ennen. Pyydetty on apua kokeneemmilta ja kaikki viittaisi siihen, että hieman ennen SM-maastoja ja sen jälkeen olen reenannut edellisen valmentajan johdolla liian kovaa josta on sitten tullut lahjana ylirasitustila. Tämä ei ole päässyt kropasta poistumaan, koska päälle on vaan jatkettu reeniä, mutta huomattavasti kevyempänä. Se voi olla yksi mahdollinen syy, koska vedin tunteja paljon keväällä ja kesällä. Lisäksi olen vähän niin kuin päätöksen jo tehnyt siitä, että ensi keväänä myös alkaisin harrastamaan suunnistusta ja taidan jopa liittyä suunnistusseuraan nimeltään Rasti E4. Päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tulee tuulet tullessaan...